KIRKASTUMAAN PÄIN: Talkoissa on tunnelmaa
Festareilla töissä olemisen on pakko olla silkkaa kidutusta: kännisiä juhlijoita, huutelevia teinejä, kirkuvia lokkeja, huonoa musaa ja makkaraperunoiden käryä!
Ei suinkaan, vaan päinvastoin! Festareilla työskentely on silkkaa hupia. Sen todistavat jo ne kymmenet talkootyöntekijät, jotka saapuvat vuosittain töihin ja mahdollistavat Aitoon Kirkastusjuhlien onnistumisen. Lukuisia ovat myös ne työtunnit, jotka Kirkastusjuhlien ydinryhmä tekee pitkin talvea ja kevättä juhlien eteen.
Olen itse ollut töissä Kirkastusjuhlilla vuosien saatossa lukuisissa eri tehtävissä. Olen mm. myynyt makkaraa, ollut porttivahtina, siivonnut, huolehtinut artistien muonituksesta ja päivittänyt Kirkkarit Live -sivustoa. Jokaisessa työtehtävässä olen törmännyt mukaviin ihmisiin, joista jokainen on ollut hilpeällä juhlamielellä. On käynyt ilmi, että monelle Kirkastusjuhlat kuuluvat olennaisena osana kesään, eikä niiltä kerta kaikkiaan osata olla pois.
Mukavimmat työvuorot tein kuitenkin aikanaan olutteltassa myyjänä. Vuoro alkoi kuudelta illalla ja kotiin pääsi hyvässä lykyssä kolmelta yöllä. Työvuoron aikana laskin satoja tuoppeja ja kuuntelin kymmeniä tarinoita. Seurasin juhlahumun kehittymistä aitiopaikalta myyntitiskin takaa. Vain yhtenä vuonna, kun Apulannan keikan ensitahdit kajahtivat alalavan uumenista, harmitti, ettei päässyt mukaan yleisömeren sekaan.
Sinkkutytöille olutteltan myyntivuoron luulisi olevan unelmien täyttymys. Illan aikana näkee satoja sulhaskandidaatteja. Ja koska on itse selvinpäin tiskin takana, pystyy objektiivisesti arvioimaan, onko edessä olevista tyypeistä mihinkään. Siitä sitten vaan vuoron loppuessa valkkaamaan parhaat päältä ja sopimaan treffejä seuraavalle kirkastuspäivälle.
Vaikka Kirkastusjuhlat ovat myös talkoolaisille mainio mahdollisuus irrottelemiseen (työntekijäranneke mahdollistaa ilmaisen sisäänpääsyn juhlille kaikkina päivinä), todellinen talkoolaisten highlight koetaan kuitenkin vasta syksyllä. Silloin kaikki vuoronsa kunnialla hoitaneet ja juhlimiskuntoiset pakataan Aitoossa busseihin ja kuljetetaan itämerelle nauttimaan 24-tunnin risteilystä. Vuorokauden aikana on mukava vaihtaa kokemuksia toisten talkoolaisten kanssa, ja fiilistellä jo tulevan vuoden juhlia!
