Sivun toiminnot
Maaseudulla ei ole harrastuksia
Tampereella asuessamme huomasimme, että aika harvoin sitä kuitenkaan kaupungista mitään kaipaa. Asuimme keskustan ulkopuolella, ja yleensä liikkuminen rajoittui jokseenkin siihen omaan kotikaupunginosaan: sieltä löytyivät lähikauppa (Euromarket, aika iso lähikaupaksi), mukavat kävelyreitit, ja mitä sitä ihminen nyt muuta kaipasikaan. Eli ihan sama, vaikka asuisimme jossain kauempanakin. Miksi turhaan rajoittua Tampereeseen, kun elämä kuitenkin muodostuu pienistä asioista. Siis maalle, kohti väljempää asumista ja terveellistä maaseutuilmaa!
Kun sitten tosissamme aloimme maallemuuttoa harkita, oli eräs huolenaiheemme maaseudun mitättömät harrastusmahdollisuudet. Maalla vaan olla nökötetään kotona, eikä ole mitään tekemistä - ei elokuvia nähtäväksi, ei keikkoja katsottaviksi, ei teatteria, ei oopperaa (mikä nyt ei välttämättä ole mikään miinus), ei lätkä- eikä futismatseja matsimakkaroineen, ei kulttuuria eikä urheilua.
No joo, emme olleet käyneet leffassa esikoisen syntymän jälkeen kuin ehkä kerran (tuskin sitäkään), keikkoja ei oltu nähty sitten opiskeluaikojen, teatterissa kai sitten joskus joo, ei muista milloin, oopperassa kerran opiskeluaikoina (työharjoittelu oli lavasteiden tekoa Patarouvaan, pitihän se sitten nähdäkin), lätkää olin käynyt katsomassa kerran muutama vuosi takaperin bestman-Tanelin kanssa, futista nyt joskus (harvoin ehti / jaksoi / viitsi), ja muutenkin elämä todellisuudessa esikoisen synnyttyä rajoittui työpaikan ja kodin välille.
Hitto, miten ihminen voi ennakkoluuloineen ollakaan väärässä?!!
No joo, oopperassa ei olla vieläkään käyty (vaikkakin Jukka Linkolan ooppera Robin Hood jotain intohimoja herättikin loistavan elokuvamusiikin Lumikuningattaressa jälkeen), mutta kaikkea muuta lähistöltä löytyykin enemmän kuin omiin tarpeisiin.
Aitoo on harvinaisen hieno kylä ihmisen elää, asua ja harrastaa. Suorastaan kadehdin lapsiamme, sillä heillä on mahdollisuudet vaikka mihin, joista itse joskus lapsuudessa ja nuoruudessa näki valveunia ja villejä visioita.
Jos haluaa nähdä bändejä, on kilometrin päässä kesällä festarit. Siis festarit!! Suomen parhaita bändejä ja esiintyjiä!! Ihan tuossa vieressä! Kun on aikoinaan nuokkunut "väsyneenä" puistonpenkillä Iggy Popin ladatessa täydellä arsenaalilla sadan metrin päässä, on hienoa huomata, kuinka omat lapset jo pienestä pitäen ovat nähneet Jenni Vartiaiset, Ismo Alangot, Popedat ja kumppanit ihka elävinä ja käsivarren etäisyydellä. He oppivat tällaiseen terveeseen keikkakulttuuriin jo pienestä pitäen - näkevät maamme ykkösrivin artistit omassa kylässä, turvallisesti omien kavereidensa kanssa, ja vielä ilmaiseksi (alle 12-vuotiaat pääsevät vanhempiensa kanssa Kirkastusjuhlille tuosta vaan)! Ja onhan siinä ihan oma juttunsa nähdä bändit ja artistit livenä: Se tunnelma, kun volyymirikas äänimassa saa sydämen tykyttämään bassorummun tahdissa kitaroiden ujeltaessa korvasta suoraan pikkuaivoihin. Se vaan ON niin hienoa.
Jos haluaa opetella laskettelua ja lumilautailua, on lähes kivenheiton päässä Etelä-Suomen ykkösrinteet - vuoden 2010 hiihtokeskukseksi valittu Sappee. Viime talvena veimme hiihtolomalla jälkikasvun laskettelukurssille. Ja ihme tapahtui: Parissa päivässä he liukuivat sulavasti ja itsevarmasti rinnettä alas, tuosta vaan! Silloin oli pakko ottaa itseään niskasta kiinni, ja opetella nelikymppisenä jotain uutta - lumilautailua. Ensimmäisten kertojen rypemiset ja kaatuilut kannattivat, sillä nyt se alkaa jo sujua ja on todella nastaa! Tätä ei Tampereella olisi ikinä tullut tehtyä.
Kotoa parin kilometrin päässä on Luopioisten Ratsastuskeskus. Eli ilmieläviä hevosia, joilla voi ratsastaa. Viime kesänä päätimme lähettää lapset koekaniineina ratsastuskurssille. Jos he tuosta selviäisivät edes jotenkin täyspäisinä, ilman luunmurtumia ja aivotärähdyksiä, voisi sitä itsekin harkita. Nyt ne penteleet ratsastavat aivan suvereenisti. Ei ole reilua. Eihän me koskaan. Täytynee muuttaa sitä omaa maailmankuvaa, jossa hevonen on parhaimmillaan meetwurstissa.
Kun on asunut maalla jonkun vuoden, alkavat etäisyydet muuttaa merkitystään. Kun aikoinaan muutaman kilometrin matka Tammelasta Hakametsän jäähalliin tuntui vaikealta, ei nykyään 50 kilometriä tunnu missään. Eli Ilveksen peleihin! Tai Tampere Unitedin! Joskus on tyydytty Valkeakosken Hakaankin, mutta sallittakoon hairahdukset. Kunhan saa matsimakkaraa!
Yhtä lailla tulee lähdettyä Helsinkiin tai Tampereelle katsomaan teatteria tai keikkoja - tiedossa on kevääksi CutCopy Kulttuuritalolla, Roger Waters Hartwall-areenalla ja teatterireissu Tampereen Teatteriin. Auto alle vaan ja baanalle. Ja yöksi kotiin.
Parasta antia maaseudulla ovat olleet älyttömän hienot ja monipuoliset lenkkipolut ja ulkoilumaastot. Niin Aitoossa kuin Onkkaalassakin on aivan mahtavia, helposti juostavia metsäpolkuja. Kun kaupungissa helposti urautuu veivaamaan ympäri sitä samaa pururataa, voi maaseudun poluista valita joka viikonpäivälle oman juoksureittinsä. Ja tältä polulta voi tarpeen tullen poiketa risteävälle metsäautotielle, kinttupolulle tai hiekkatielle - variaatiomahdollisuudet ovat eksponentiaaliset! Ja lenkkipolku alkaa käytännössä ihan tuosta kotipihalta. Ylellistä.
Kaikkea löytyy: miesten kokkikurssia, tae kwondoa, suunnistusta, yleisurheilua, maalausta / piirustusta, hiihtolatuja, lumikenkäilyä (on muuten nastaa!), palomieheilyä ja niin edelleen.
Ai niin, elokuviakin esitetään lähellä. Filmipyörä tuo leffoja nähtäväksi välillä Luopioisiin, välillä Pälkäneelle. Esimerkiksi Pälkäneen Rauniokirkossa / kirkkorauniossa näytetty Klaus Härön "Postia pappi Jaakobille" pimenevässä elokuun illassa oli todella hieno kokemus. Ohjaaja ja tuottajakin paikalla. Ei niitä ikinä Tampereella näkynyt!