Keskustelupalsta
Missä Pälkäneen koulut?
Takaisin keskustelupalstan etusivulleAiheeseen on tällä hetkellä 12 vastausta.
Vs: Missä Pälkäneen koulut?
Ihmettelen myös miksi Pälkäneeltä ei ollut osallistujia viestikarnevaaleissa. Lauantaina oli koulun ja kunnan omat "urheilukilpailut". Lahjakkaita juoksioita oli paljon. Näistä lapsista ja nuorista olisi varmasti saatu upea joukkue edustamaan Pälkäneen kouluja, ja mikä tärkeitä, juoksijoiden kokema liikunnan ilo sekä upea kokemus. Olen varma, että vanhempia olisi mukaan lähtenyt kyyditsemään ja huoltamaan joukkutta, jotta kaikki ei olisi kasaantunut opettajille. Tämähän on nähtiin ja todistettiin viime lauantaina. Kuljetuksetkin olisi varmasti järjestynyt yhdessä vanhempien talkoilla. Toivon kaikkien koululaisten puolesta, että ensi vuonna Pälkäne on yksi Pirkanmaan kouluista myös viestikarnevaaleissa
Vs: Missä Pälkäneen koulut?
Olen ehdottoman samaa mieltä kahden edellisen kirjoittajan kanssa. Näihin kommentteihin toivoisin ao. opettajien/koulujen rehtoreiden/sivistystoimenjohtajan vastausta.
Vs: Missä Pälkäneen koulut?
Taidat saada Joulupukiltakin varmemmin vastauksen kysymykseesi näille sivuille, kuin aina kiireisiltä kunnan viskaaleilta.
Vs: Missä Pälkäneen koulut?
Pälkäneen kuntahan ei törsää rahaa nuoriin eikä nuorten harrastuksiin.Ainoastaan kuntaanhan koitetaan saada "rikkaita"eläkeläisiä asustamaan kunnan kaavoittamille rantatonteille
Vs: Missä Pälkäneen koulut?
Sivuhuomautus noista rikkaista, ei ne niin rumiin taloihin tule mitä sinne hienoille paikoille nyt tehdään.
Itse asiaan: Pälkäneen yleisurheilusta puuttuu nykyään suuret innostajat, joita yhteiskoulussa oli ennen vanhaan. Liikunnanopettajat pitäisi saada asumaan Pälkäneellä ja oslalistumaan nuorison urheiluharrastuksiin valmentajina ja tukijoita.
Vs: Missä Pälkäneen koulut?
2000-luvun puolivälissä Kostian koululta olivat muutamaan kertaan Viestikarnevaaleilla, muista tämän, kun omat lapset olivat siellä ja itse mukana huoltojoukoissa. Ilmeisesti eivät ole kiinnostuneita lähtemään, sillä sinnehän tarvisisi mennä omalla ajalla ja siitä kun tunnetusti ei kunta maksa. Opettaja, joka heitä sinne vei, oli täällä sijaisena ja aikaisemminkin muista kouluista vienyt lapsia Pyynikille juoksemaan, eli on opettajistakin kiinni, kiinnostaako kyseinen tapahtuma.
Vs: Missä Pälkäneen koulut?
Ei alakouluilla ole liikunnanopettajia, vaan luokanopettajia.
Ehkä on syytä kysyä sivistystoimesta sitäkin, että miksi ei lapset saa joulutodistusta. Lapseni opettaja sanoi, että päätös tehtiin opettajia kuulematta sivistystoimenjohtajan ja lautakunnan päätöksellä. Vieläkö ihmetellään, että opettajat eivät vie omalla ajallaan lapsia liikkumaan. Veisitkö sinä? Minä en ainakaan.
Vs: Missä Pälkäneen koulut?
Jos tällaisiin liikuntatapahtumiin osallistuminen nähtäisiin kunnassa = koulutoimessa hyväksi asiaksi, niin ei olisi varmaankaan mahdoton asia löytää toimiva ratkaisu sivistystoimen, kunnan liikuntatoimen ja Pälkäneen OAY:n keskisissa neuvotteluissa valvovan opettajan korvauksen saamiseksi. Hyvällä tahdolla se onnistuisi. Vanhemmat olisivat varmaan halukkaita tulemaan opettajan tueksi valvomaan oppilaita ja olemaan muutenkin mukana huoltojoukoissa.
Vs: Missä Pälkäneen koulut?
Eiks kunnan raittius-ja liikuntaministeri vois kärrätä niitä lapsosia sinne juoksukilpailuun? Ja kai kulttuuriministerikin vois vähän avittaa asiassa.
Vs: Missä Pälkäneen koulut?
Onkohan tosiaankin niin, että vain kunnan palveluksessa olevilla on oikeus tai suoranainen velvollisuus kärrätä koululaisia Viestikarnevaaleille Tampereelle. Aika monessa pälkäneläiskodissa on oma auto, monessa kaksikin, joilla kyyti kyllä järjestyisi, jos asia vähääkään kiinostaisi. Mutta kun ei niin ei. Lasten vieminen harrastuksiin on ulkoistettava perheiltä kunnnan tehtäväksi! Missä muuten lymyävät nuoret pälkäneläiset juoksuharrastajat? Keskellä kylää oleva urheilukenttä on pikemminkin mopopoikien testirata kuin yleisurheulijoiden pyhättö! Sen sijaan, että vaaditaan toisten tekevän asioille jotakin, tulisi itse kunkin katsoa peiliin ja kysyä - mitä minä voisin tehdä nuorten pälkäneläisten urheiluharrastajien hyväksi!
Vs: Missä Pälkäneen koulut?
Ne viestikarnevaalit ovat koulujen ja luokkien väliset kilpailut. Luulisi tosiaan juuri liikunnan opettajien olevan kiinnostuneita saada oman koulun joukkueet sinne. Kyllä kai - jos oma innostus ei riitä - heillekin voi ylityöstä maksaa siinä missä muillekin ammattiryhmille.
Mikään ei tietenkään estä vanhempia osallistumasta kuljetuksiin. Ottakaa asia esille vanhempainilloissa. Itse en enää niihin pääse kun nuorinkin jo kirjoitti.
Vs: Missä Pälkäneen koulut?
pisteet edellisen kirjoittajalle, sitähän minäkin että maksetaan sitä turhemmistakin ylitöistä.

Aamulehden viestikarnevaaleissa oli huima osanotto, kouluja kauempaakin kuten Virroilta ja Mäntästä.
Mutta missä Pälkäneen koulut? Miksi ne loistivat poissaolollaan? Kuka/mikä estää vuodesta toiseen Pälkäneen koulujen osallistumisen viestikarnevaaleihin ja muihinkin koulujen yhteistapahtumineen (kirjoitus- ja piirustuskilpailut)?
Eivätkö liikunnan opettajat välitä? Muistelen omia kouluaikojani, jolloin Pälkäneen yhteiskoulu oli maan parhaitten joukossa juuri viestijuoksuissa, ja voitti yleisurheilukisoissa isommat koulut kuten Valkeakosken ja Hämeenlinnan.
Liikunnanopettajat innostivat silloin. Missä nykyisten liikunnanopettajien innostava vaikutus, mukana oleminen ja kannustus kilpailuihin?