Mopopoikiin ja tihutöihin kyllästyneet kaipailevat netti- ja mielipidekirjoituksissaan kyläpoliiseja.

Hallinnonuudistukset ja organisaatiomuutokset ovat vieneet poliisit entistä kauemmas. Virkavalta ei enää näy arjessa entiseen tapaan. Siksi muun muassa rajojaan hakevat teinit saavat terrorisoida ympäristöään aiempaa kauemmin, ennen kuin heidän tekosiinsa puututaan. Turhan usein heitä käydään kaivamassa esiin autonmytystä tai elvyttämässä kolaripaikalta.

Poliisipartiot hoitavat valtavasti suurempaa reviiriä kuin vielä kymmenen vuotta sitten. Pahimmillaan ainoa partio voi olla jossain Oriveden takana, kun sitä tarvittaisiin Pälkäneellä.
Poliisin puutetta on paikattu muun muassa vapaaehtoisella vartiointirenkaalla. Sen avulla yrittäjät turvaavat omaa omaisuuttaan ja keräävät havaintoja epämääräisistä kulkijoista.

Vartiorengas ei ulotu jokaiselle rannalle, ja siksi moni veneilijä on tänä syksynä menettänyt perämoottorinsa pitkäkyntisille.
Ammattimaiset liigat ovat kiertäneet venerantojen lisäksi myös työmaita. Yhden yön aikana varastetut moottorit ja työkalut ovat jo matkalla ostajille, kun niiden oikeat omistajat havaitsevat varkaiden iskeneen.

Pelastustoimessa apu on toistaiseksi ollut lähellä. Aktiivisimmat sopimuspalokunnat ovat täyden palvelun pelastustaloja, sillä Aitoon, Onkkaalan, Rautajärven ja Sahalahden VPK:t hoitavat myös ensivastetehtäviä, joissa palokunta rientää avuksi esimerkiksi sairauskohtaustapauksissa.

Luopioisten VPK:n kohtalo kertoo siitä, että pian myös pelastajat saattavat olla entistä kauempana. Luopioisten VPK joutui irtisanomaan sopimuksensa, koska letkunvarteen ei enää riitä miehiä. Taustalla on palokuntalaisten vanheneminen ja työpaikkojen siirtyminen kaupunkeihin.

Sydän-Hämeessä on Luopioisten lisäksi muitakin palokuntia, jotka ovat tuskailleet päivälähtöjen kanssa. Pelastajia ei saada liikkeelle riittävästi arkipäivisin, koska miehet ovat entistä kauempana töissä.

Ongelma on valtakunnallinen, ja sen ratkaisuksi on tarjottu muun muassa palokuntalaisten työnantajille maksettavaa korvausta ja eläkeikäisten ottamista mukaan hälytysosastoihin.

Sydän-Hämeessä on löydetty myös hyviä paikallisia ratkaisuja. Esimerkiksi Sahalahdella päivävalmius ei ole enää ongelma, kun Saarioisten tehtaan väestä on onnistuttu värväämään ulkopaikkakuntalaisia hälytysosaston vahvistuksiksi.

Luopioisissa tarvittaisiin vähintäänkin puolenkymmentä uutta pelastajaa, jotta kylän palokunta voisi jatkaa pelastustoimintaa vuodenvaihteen jälkeen. Tällaista joukkoa tuskin tavoitetaan ja koulutetaan muutamassa kuukaudessa.
Siksi vaarana on, että Luopioisten suunnalla odotetaan entistä pidempään palavan talon äärellä ja onnettomuuspaikalla.

Vaikka Aitoon ja Rautajärven palokuntien valmiutta kohotetaan, etäisyyden vuoksi avun saapuminen vie ainakin kymmenen pitkää minuuttia aiempaa kauemmin. Lähes kaikissa onnettomuuksissa nämä minuutit vaikuttavat ratkaisevasti siihen, miten vahinkoja pystytään estämään tai rajoittamaan.
Palokunnat ovat pyrkineet vastaamaan miespulaan kouluttamalla itse uusia pelastajia. Punaiset autojen vetovoima pystyy kilpailemaan kasvavan harrastustarjonnan kanssa lähinnä sellaisilla paikkakunnilla, joihin palokunta-aate on juurtunut syvästi. Tyhjästä nuoriso-osasto on vaikeampi synnyttää.

Palokuntanuorista kasvaa uusia vastuunkantajia hälytysosastoon varsin heikolla osumaprosentilla. Syynä on se, että nuoret ovat harrastuksissaan lyhytjänteisempiä. Lapsuus- ja nuoruusvuosien aikana saatetaan kokeilla kymmeniä erilaisia harrastuksia ilman että sitoudutaan mihinkään.

Palokunnat menettävät aktiivisimmat nuoret juuri siinä vaiheessa, kun he olisivat kasvamassa hälytysosastoon. Armeijavuosi sekä opiskelu- ja työpaikat vievät nuoret uusille paikkakunnille. Siellä paloaseman kynnys tuntuu korkealta, koska ympäriltä puuttuvat tutut kaverit ja toimintatavat.

Palokuntien kannalta jokainen menetetty nuori on suuri menetys. Heihin satsataan koulutuksessa aikaa ja rahaa. Siksi on turhauttavaa, kun nuoret vaihtavat maisemaa juuri kun heistä alkaisi olla apua.

Yksilön kannalta palokunnassa vietetyt vuodet eivät kuitenkaan mene hukkaan, sillä harrastus kasvattaa aktiivisia, omatoimisia kansalaisia, joilla ei mene sormi suuhun. On myös erilaisten yhteisöjen etu, että keskuudessamme on pelastustaitoista väkeä.

Nykyisin työsuojelumääräykset ja laki estävät alle 18-vuotiaiden osallistumisen hälytystehtäviin. Jos nuoret saataisiin pari, kolme vuotta aiemmin tositoimiin, he pääsisivät sisään hälytysosastoon ennen kuin kasvavat ajokortti- ja kapakkaikään. Siinä iässä on vaikeampi sitoutua palokuntaan, koska mielenkiinto suuntautuu ihan muualle.

Onkkaalan VPK:ssa on tosin osoitettu, että palokunta voi tavoittaa myös parikymppiset. Viimeisen kymmenen vuoden aikana palokuntanuorista on saatu kasvatettua vain kolme uutta jäsentä hälytysosastoon. Parikymppisten kaveriporukoista on saatu kaksi kertaa enemmän uusia pelastajia.

Muidenkin palokuntien kannattaa miettiä, miten kypärää päästäisiin sovittamaan sellaisille nuorille, jotka ovat hoitaneet koulut ja armeijat alta pois.

Tämänikäisille kannattaisi tuoda esiin paloaseman rehtiä äijämeininkiä. Se ei välttämättä vetoa valkokaulusväkeen, mutta palokuntiin tarvitaankin enemmän työtä ja työkaluja pelkäämättömiä toimijoita.

Muun muassa Kuhmalahden VPK on todistanut, että määrätietoisella profiilinkorotuksella voidaan turvata palokunnan tulevaisuus pitkäksi aikaa. VPK on laittanut toimitilansa kuntoon ja perustanut nuoriso-osaston, joka tavoittaa paikkakunnan kokoon nähden hyvän joukon nuoria. Omien kasvattien lisäksi hälytysosastoon on saatu muutakin uutta väkeä.

VPK on tehnyt itsestään koko kunnan asian muun muassa 112-päivässä, josta on muodostunut merkkitapaus Kuhmalahden talveen. Tällaisten tempausten rakentamista ja palokunnan muutakin toimintaa helpottaa se, että yhteisöstä on pidetty huolta. Kokonaisuus muodostuu hälytys-, nais- ja nuoriso-osastoista, jotka kaikki tarvitsevat ja tukevat toisiaan.

Palokuntien kannattaa vaihtaa ja varastaa ideoita, joilla toimintaedellytykset turvataan myös tulevaisuudessa. Harvaanasutussa maassa pelastaminen ja puolustautuminen vaativat kaikkien panosta. Ammattipalokuntiin ja -armeijoihin siirtyminen tarkoittaisi sitä, että maaseutu unohdettaisiin, ja metropolihulluus päästettäisiin valloilleen.