Kulttuurin kestävyyttä tutkiva Katriina Siivonen kuvaili viikonloppuna Mikkolan navetalla, mitä kulttuurin tuottajilta ja tuotteistajilta tarvittaisiin, jotta kulttuurista tulisi maaseudun voimavara.
Siivosen mielestä maaseudulle pitäisi synnyttää intensiivisen kohtaamisen tila, jossa kohtaavat paitsi ihmiset, myös paikalliset ja muualta tulevat vaikutteet. Tällainen tila luo vuorovaikutusta ihmisten välille ja osallistaa heitä määrittämään omaa kulttuuriaan.
Tuntui siltä, kun Siivonen olisi kuvaillut Luopioisten Mikkolan navettaa, jossa kulttuuri ja luovuus kukoistavat. Se ei ole pelkästään tila, vaan myös yhteisö, joka vetää ajattelevia ja aikaansaavia ihmisiä puoleensa. Navetan tilaisuuksiin saavutaan matkojenkin päästä. Esimerkiksi monet mökkiläiset ovat viehättyneitä sen välittömästä, omaleimaisesta ja ajatuksia herättävästä hengestä.
Mahdollisuuksien maaseutu -seminaarin toinen puhuja Ellinoora Auvinen sivusi tietämättään Mikkolan navetan ja monen muun kulttuurihankkeen suurta haastetta. Monesti nimittäin käy niin, ettei hankkeen vetäjä tahdo saada rahoitusta mistään. Sen sijaan hänen alulle laittamalleen toiminnalle löytyy tukea monenkin rahoituskanavan kautta. Saatetaan ajautua tilanteeseen, jossa vetäjä tekee työtä talkoilla ja muut hänen ympärillään palkkaa vastaan.
Merkittävä osa Pälkäneen kulttuuritoiminnasta tuotetaan nykyisin Mikkolan navetalla. Sitä pyörittävä Outi Nummi ei saa kovinkaan kummoista tukea Pälkäneen kunnalta.
Kulttuuritointa pitkään johtanut Kaija Turunen jää piakkoin eläkkeelle, ja kunnassa mietitään parhaillaan, miten vapaa-aikasektoria jatkossa pyöritetään.
Liikuntatoimessa tehtiin ennakkoluuloton ratkaisu, kun Jussi Korhoselle ei palkattu jatkajaa, vaan kunta ostaa Luopioisten suunnan liikuntapalvelut Pälkäneen Luja-Lukolta. Kun kunta työllistää työntekijän puoliksi, seuraan saatiin palkattu toiminnanjohtaja. Kunnan liikuntaryhmiä vetävä Kimmo Ketola pystyy hyödyntämään lasten ja eläkeläisten ryhmissä syntyviä kontakteja myös seuraa kehittäessään.
Pystyttäisiinkö kulttuurin saralla turvautumaan samanlaiseen ratkaisuun?
Mikkolan navetta voisi tuottaa kunnan kulttuuripalveluita, ja samalla kulttuuri- ja toimintakeskus saisi paremman tukijalan omalle toiminnalleen.
Vapaa-aikasektorin kehittymisen kannalta ainakin yhtä olennaista olisi pohtia tukijärjestelmiä. Kunnan avustuksien pitäisi perustua nykyistä paremmin toiminnan laatuun ja laajuuteen. Nykyisin avustuspotti ja sen jakautuminen toimijoiden kesken perustuu liikaa perinteeseen. Kun joku järjestö tai toiminta räjähtää kasvuun, se tarvitsisi lisää resursseja saman tien. Kunnan avustus kasvaa kuitenkin hitaasti, koska jakajia on paljon, ja jaossa oleva kokonaispotti tiukasti rajattu.
Ratkaisun ongelmaan voisi tarjota Mikkolan navetalla toivottu järjestöjen varainhankintakurssi. Erilaisten järjestöjen, säätiöiden, liittojen, hankkeiden ja muiden tukijoiden kautta voi hakea avustusta silloin kun rahaa kipeimmin tarvitaan. Rahahanojen hyödyntämisessä tarvittaisiin vain lisää osaamista.
Vapaa-aikatoimessa tehtävä työ on entistä tärkeämpää. Vaikka se tapahtuu valtaosin järjestöissä ja vapaaehtoisvoimin, kunnallakin on keskeinen rooli. Se mahdollistaa toiminnan. Parhaimmillaan kunta tukee sitä, pahimmillaan tukahduttaa.
Lähes kaikilla järjestöillä on pulaa resursseista ja toimijoista. Kunta voi auttaa molempien hankkimisessa. Toimijoita on saatavissa, sillä käyttöön on tullut aivan uusi ryhmä, aktiiviset ja osaavat eläkeläiset. He kantavat jo nykyisin vetovastuuta monessa yhdistyksessä ja kylässä.
Toinen tärkeä ryhmä ovat nuoret. Heitä pitäisi innostaa ja kouluttaa vetäjiksi säännöllisesti, koska joka vuosi kypsyy uusi ikäluokka, joka voisi löytää paikkansa järjestöissä.
Vetovastuu tarjoaa nuorille tärkeän kasvun paikan, jopa tulevaisuuden ammatin. Vapaa-ajasta maksetaan yhä enemmän, ja siksi osaavista jumppa- ja tanssiohjaajista, valmentajista ja personal trainereista uhkaa tulla pulaa.
Vetäjäkoulutuksen ei tarvitse olla lajin mukaan määräytyvää, sillä erilaisissa harrastuksissa pätevät samat peruslainalaisuudet. Ja monen alan osaajien kohtaaminen tuottaa usein myös sellaista, josta ei etukäteen osata edes haaveilla.