Aitoossa kurtisteltiin kulmia, kun neljäkymmentä vuotta festivaaleja järjestäneet turkulaiset alkoivat kutsua Ruisrockia Suomen vanhimmaksi festariksi. Turkulaisten karkelo on nimittäin nuori tulokas Aitoon Kirkastusjuhliin verrattuna.

Palokunnanjuhlien ympärille kasvanut Aitoon kansanjuhla alkoi pestata vetonauloikseen kotimaisia iskelmätähtiä ja ulkomaan ihmeitä jo 1960-luvulla. Vuonna 1965 valmistuneella Suomen suurimmalla lavalla esiintyivät aikakauden tähdet. Viisi vuotta ennen ensimmäistä Ruisrockia lavalle kipusivat muun muassa italialainen Umberto da Preda, englantilainen The Renegades ja Tapio Rautavaara.

Juhla oli jo silloin kolmipäiväinen. Aitoon erikoisuus on se, että juhlat huipentuvat maanantaina.
Takavuosikymmeninä väkeä virtasi Aitooseen pitkin maata. Festarimeininki oli varsin riehakasta, ja juhlista kertoneet uutiset alkoivat rähinöissä kuolleiden ja loukkaantuneiden listauksella.

Kirkastusjuhlien kultaisiin vuosikymmeniin kuuluivat kansaa villinneet Danny-showt. Kun muuallekin maahan alkoi syntyä festareita, Kirkastusjuhlat eivät enää onnistuneet houkuttelemaan väkeä yhtä laajalta alueelta.
Suomirockin nousu ja Dingo-ilmiö elvyttivät nyykähtämässä olleet juhlat 1980-luvun puolivälissä. Sen jälkeen alkoi kuitenkin vuosikymmenen kestänyt laskukausi, ja Kirkastus kuihtui kyläjuhlaksi.

Uusi nousu alkoi 1990-luvun puolivälissä. Aitoon tavaramerkiksi muodostui Apulanta, joka yleensä huipensi juhlat maanantai-iltana.

Kirkastusjuhlilla pääsi näkemään läpimurron kynnyksellä olevat suomirockin suuruudet. Esimerkiksi Nightwish ja Rasmus hyppyyttivät Kirkastus-kansaa juuri ennen kuin ne kasvoivat liian suuriksi ja kalliiksi.

Kirkastusjuhlien nousu- ja laskukausia ei voi kuitenkaan kuitata yksinomaan esiintyjien nimiä listaamalla. On nähtävä laajemmin, millaisessa maailmassa ja kilpailutilanteessa juhlia järjestetään.

Kirkastuksella ei ollut kilpailijoita alkuvuosinaan, sillä festarit ovat kotoisin Aitoosta. Juhlien suvantovaiheet ajoittuvat ajanjaksoihin, jolloin kalenterit täyttyvät uusista ja vanhoista, suurista ja pienistä festareista.

Aitoon kilpailuvaltti oli pitkään läheisyys. Bussikuljetus kotiovelle kuulosti houkuttelevammalta vaihtoehdolta kuin viikonloppu rähjäisessä teltassa. Nykyisin on tarjolla vielä mukavampi vaihtoehto, sillä festarit ovat muuttaneet kaupunkeihin. Valkeakoskelta, Tampereelta ja Hämeenlinnasta ei enää viitsitä lähteä Aitooseen katsomaan bändejä, jotka esiintyvät parin viikon sisällä Työväen musiikkijuhlilla, Tammerfestissa ja Wanaja-festivaalilla.

Laillinen ja laiton nettilataus on mullistanut musiikkialaa. Keikkatuloista on tullut entistä tärkeämpiä, ja levynmyynti on romahtanut. Ilmiö näkyy kesän keikkatarjonnassa: maassa ravaa maailmantähtiä, joiden Suomen-visiististä ei kymmenen vuotta sitten voitu edes haaveilla.

Kaikkein halutuimpia ovat vuosikymmeniä tahkonneet rockin kulmakivet, sillä tuoreet suosikkiyhtyeet eivät pysty täyttämään stadioneita samaan malliin. Suomessa näitä kulmakiviä edustaa muun muassa Popeda, joka onnistui ainoana tämänvuotisena Kirkastusjuhlaesiintyjänä täyttämään alalavan ääriään myöten.

Suosikkibändit ja takavuosien suosikeiden paluut nostavat halutuimpien esiintyjien palkkiot epäterveiksi. Myöskään yleisö ei repeä kaikkialle, ja edessä on takavuosilta tuttu festareiden pudotuspeli. Rahan voimalla pystytetyt juhlat eivät välttämättä kestä yhtäkään sadeviikonloppua tai muuta vastoinkäymistä.
400 asukkaan Aitoo osoitti viikonlopun aikana, millä keinolla Kirkastusjuhlat aikovat selvitä. Aurinkoinen talkooväki tartutti leppoisan meiningin niin juhlavieraisiin kuin esiintyjiinkin. 128. kertaa järjestetyiltä Kirkastusjuhlilta palattiin jälleen suu messingillä. Valtaosa kävijöistä merkitsi juhlat saman tien myös ensi vuoden kalentereihin.

Palokunnan kirstunvartijat eivät voineet täysin yhtyä tyytyväisyyteen, sillä sunnuntai- ja maanantai-iltoina jäätiin lipunmyyntitavoitteista.
Sunnuntai on perinteisesti Kirkastuksen ykköshaaste. Yleisö pitää pyhää välipäivänä, mutta kuumimmasta festarisesongista euroja repivät bändit eivät.

Maanantain kävijämäärää söi se, ettei pääesiintyjää voitu markkinoida ajoissa. Keikkataukoa viettävän Apulannan pistokeikka ei hyvistä viritelmistä huolimatta toteutunut, ja Dingon paluuta ei etukäteen uskallettu hehkuttaa juhlan huipennuksena – vaikka koetun perusteella olisi hyvin voitu.
Sunnuntaille on vaikea saada väkeä liikkeelle. Se nähtiin viime vuonna, sillä edes Eppu Normaali ei saanut alalavaa pullistelemaan. Tänä vuonna Kirkastus-ohjelmaa rakennettaessa ei otettu yhtä suuria riskejä. Kalleimpien vetonaulojen sijaan illat rakennettiin vuosikymmenien aikana asemansa vakiinnuttaneista kansansuosikeista ja mielenkiintoisista uusista nimistä.

Sekä järjestely- että esiintyjäkaartissa oli entistä vahvempi paikallinen leima. Bitsound hoiti ylälavan äänet ja Pasi Nurmi järjestyksenvalvonnan vähintäänkin samalla ammattitaidolla kuin kauempaa ja kalliimmalla ostetut kilpailijat.

Kirkastusjuhlien valtti on tietty kotikutoisuus ja kyläjuhlan henki. Paikallisten voimien hyödyntäminen tukee mainiosti juhlan henkeä. Vastuuta kantavien kautta lähiseutu sitoutuu entistä vankemmin tapahtumaan, ja lähiseudulta kertyy se muutaman tuhannen kävijän perusjoukko, jonka päälle voidaan hyvinä vuosina saada kauempaakin ekstraa.