Valkeakoski selvitti Tavasen vaihtoehdon 01.12.2011
Tampereen–Valkeakosken seudun kuntien omistama vedenhankintayhtiö Tavase Oy hakee parhaillaan viiden miljoonan euron lisärahoitusta, jotta Tampereen lainarahalla tähän saakka elänyt yhtiö voisi jatkaa toimintaansa. Lisärahoituksesta päättäessään kunnat korostavat, että lopullisesta osallistumisesta laitoksen rakentamiseen päätetään vasta myöhemmin.
Valkeakoskella päättäjät halusivat tekopohjaveden rinnalle myös vaihtoehdon. He voivat päättää Tavasesta faktatietojen perusteella, kun myös muut vedenhankintakeinot on selvitetty.
Kaupungin Tavase-kriitikot eivät olleet kovin tyytyväisiä selvitykseen, jota heille maanantaina esiteltiin. Päättäjät epäilivät, että konsultti on laskenut sitä mitä tilaaja on pyytänyt.
Vaihtoehtoselvitys saa Tavasen näyttämään pintavesilaitosta edullisemmalta vaihtoehdolta. Laatua ei ole yhtä helppo selvittää kuin hintaa, mutta asiantuntijoiden mukaan sekä pinta- että tekopohjavesilaitokset tuottavat hyvää vettä.
Varaveden hankkiminen on molemmissa vaihtoehdoissa ratkaistava erikseen. Vedenhankinta ei voi olla yhden lähteen varassa. Tarvitaan joko toinen miljoonalaitos rinnalle tai sitten miljoonia maksavat putket naapurikuntiin.
Tekopohjavettä myydään päättäjille edelleen luonnonmukaisena vaihtoehtona. Pintavesilaitoksilla tuhanteen vesilitraan sekoitetaan 70–80 grammaa ferro- tai alumiinisulfaattia. Tekopohjavesilaitoksella näitä saostuskemikaaleja ei tarvittaisi – jollei lupaviranomainen edellytä kemiallista esikäsittelyä ennen kuin järvivesi ajetaan harjuun.
Tekopohjavesi ei ole kemikaalitonta, vaikka saostuskemikaaleilta säästyttäisiinkin. Veden happamuutta nimittäin pitää alentaa entistä enemmän, jos siirrytään tekopohjaveteen. Niinpä kalkkia ja hiilidioksidia kuluisi jopa enemmän kuin nykyiset 20–30 grammaa vesikuutiota kohti.
Tekopohjavesi ei säästä myöskään desinfioinnilta, jota tarvitaan, jotta vesi säilyisi putkistossa moitteettomana. Klooria käytetään muutama gramma tuhatta vesilitraa kohti.
Valkeakoski kuluttaa enemmän vettä kuin parinkymmenen tuhannen asukkaan kaupungit yleensä. Syy on sama kuin Sahalahdella: Saarioisen tehtailla tarvitaan runsaasti vettä.
Elintarviketeollisuudelle veden laatu on tärkeä valtti. Myös veden hinnalla käytiin aikanaan kauppaa, kun Hämeenlinnan ja Valkeakoski kilpailivat siitä, kumpi saa Liha-Saarioisen tehtaan.
Saarioisten merkitys Valkeakoskelle ei ole ainakaan vähentynyt, kun muut suuret työnantajat ovat vähentäneet väkeään. Siksi Valkeakoskella halutaan tosissaan selvittää sekä veden laatu että hinta.
Valkeakosken vesiratkaisut kiinnostavat yläjuoksulla Pälkäneellä, sillä naapurikaupunki on Tavasen toiseksi suurin osakaskunta. Jos Valkeakoski irrottautuisi vesihankkeesta, Pälkäneen keskusta voisi säästyä imeytyskentiltä sekä niiden mukanaan tuomilta rajoituksilta ja haitoilta.
Valkeakosken päättäjille puhuttiin maanantai-iltana hieman muunneltua totuutta Pälkäneen Tavase-roolista ja jätevedenpuhdistamoista.
Tavasen toimitusjohtaja Petri Jokela väitti, että Pälkäne oli aikanaan mukana tekopohjavesihankkeessa. Tosiasiassa kunta oli hetken aikaa kuunteluoppilaana, jotta Pälkäneellä tiedettäisiin, mitä naapurit suunnittelevat kunnan päänmenoksi.
Teknisen toimen silloiset viranhaltijat näkivät Tavasen keinoksi, jolla voitaisiin turvata varavedensaanti poikkeusoloissa. Kunnan päättäjät olivat kuitenkin valmiita lähtemään parhaillaan tehtäviin miljoonahankkeisiin, jotta Pälkäneen ei missään tilanteessa tarvitsisi tukeutua Tavaseen. Siksi Luopioisten ja Pälkäneen vesijohtoverkostot yhdistetään, ja Onkkaalan jätevedenpuhdistamo saneerataan, eikä jätevesiä pumpata Tavasen putkien rinnalla Tampereelle tai Valkeakoskelle.
FCG:n konsultti Jani Sillanpää elää siinä uskossa, että Valkeakosken läpi juoksee entistä laajemman alueen jätevedet, kun Pälkäneen puhdistamoremontti valmistuu. Koskilaiset eivät kuitenkaan saa jatkossakaan Luopioisten jätevesiä, koska Aitoon ja Luopioisten välillä kulkee vain vesijohto, ei viemäriä. Luopioisten ja Rautajärven puhdistamot laskevat vetensä edelleen Kukkiaan.
Pälkäneen, Aitoon ja Sappeen jätevedet päätyvät Valkeakoskelle entistä paremmin puhdistettuna, kun ne käsitellään kolmen pisteen sijaan yhdessä isommassa puhdistamossa.
