Viime kesä oli loistava, tämä vuosi vielä parempi 05.08.2010
Pääkirjoitus 5.8.2010
Kesä 2009 oli monen yrittäjän kaikkien aikojen paras Sydän-Hämeessä. Säät suosivat parasta loma-aikaa, ja kauppa kävi sitä mukaa kun hyllyjä ehti täyttää.
Huippukesälle löytyi monta selitystä. Muun muassa taantuman nähtiin suosineen 8300 kesämökin seutua: kukkaron nyörejä kiristänyt väki ei suunnannut kaukomaille, vaan vietti loman koko suvun voimin mökkirannoilla.
Harva uskalsi odottaa tältä kesältä viimevuotisen kaltaista kasvua. Ilmassa nähtiin monta uhkaa, sillä laskuista pitäisi jättää pois muun muassa Valkeakosken asuntomessuvieraat ja Kostianvirran leirintäalueen väki.
Varovaisuus on osoittautunut turhaksi. Kesäinen kuhina on lyönyt viimevuotisetkin ennätykset.
Loistokesän tärkein yksittäinen tekijä ovat kaikkien aikojen kesäkelit. Kun sää on ollut etelän rantakohteiden veroinen, mökkipaikkakunnalla on pysytty koko loma.
Monella alalla on ehditty toivoa hetken taukoa helteisiin. Nälkä kasvaa, kun kuumuuden keskellä koittaa välillä viileämpi jakso. Helteeseen nääntyneet mökkiläiset syöksyvät sen jälkeen virkistyneinä ja uudella innolla kesän rientoihin.
Kesä ei ole vielä ohi. Väkeä vetävät kesätapahtumat jatkuvat vielä elokuussa, joten odotettavissa on huippuviikonloppuja.
Sydän-Hämeen kesä on saanut kahtena viime vuonna olennaisen tärkeän lisän, Sappeen kesäteatterin. Yli 15 000 vierasta keräävä teatteri tuo vilinää moneen matkailukohteeseen ja myymälään.
Kesäteatteri on saanut ymmärtämään uudella tavalla, miten tärkeitä sadat kesätapahtumat ovat koko seudulle. Niiden ansiosta väki viihtyy mökkipaikkakunnilla ja liikkuu palveluiden parissa.
Onnistuneet kesäsesongit kertovat myös siitä, että kesään on opittu panostamaan oikealla tavalla. Kaupungeissa ja kauppakeskuksissa kesää voidaan pitää ylimenoaikana, josta sinnitellään kesätuuraajien avulla. Maalaisyrittäjällä ei voi olla päällimmäisenä mielessä loma, kun väki pakkautuu kaupungista maaseudulle.
Myös kesän markkinointi on opittu toteuttamaan aivan uudella tavalla. Kesälehden matkailuoppaasta on kehitetty entistä paremmin palveleva paketti, joka kuluu mökkiläisten ja matkailijoiden käsissä vielä elokuussakin. Lehti- ja radiomainoskampanjat rakennetaan ajoissa, eikä vasta kesän kaaoksen keskellä. Tämän ansiosta kesällä voidaan keskittyä takomaan tulosta, jonka turvin moni yrittäjä selviää talven hiljaisemmat kuukaudet.
Kesäsesongista elävien yrittäjien kannattaa etsiä uusia yhteistyömahdollisuuksia. Esimerkiksi Laitikkalan makukylä tavoittaisi väen entistä laajemmalla alueella, jos viinitila, juustola, tilamyymälä ja kesäkauppa tekisivät ainutlaatuista keskittymää yhdessä tunnetuksi.
Laitikkalan lisäksi myös suoramyynti- ja stutsitilat, Keltainen talo ja Sappee ovat vaikuttaneet siihen, että Pälkäneestä on tullut monen lähiseudun kaupunkilaisen päiväretkikohde. Kesäpäiväksi askaretta miettivä tietää, että tällä seudulla riittää nähtävää ja maaseudun makuista shoppailtavaa.
Sydän-Hämeen yrittäjiltä vaaditaan kesäaikaan melkoista venymiskykyä. Kyläkauppa kasvaa silmänräpäyksessä marketkokoon. Tämä onnistuu sen ansiosta, että kauppias osaa ja uskaltaa värvätä riittävästi väkeä ja tilata riittävästi tavaraa.
Parhaina viikonloppuina ei silti riitä mikään. Kaikki parkkipaikat ovat täynnä ja hyllyt tyhjänä. Syksyllä käy toisinpäin: parkkipaikka on tyhjä ja hyllyt täynnä. Yrittäjällä on oltava kokemusta, jotta hän osaa jarruttaa oikealla hetkellä, muuten hän hukkuu tavaraan, ja se käy kauppiaalle vielä kalliimmaksi kuin ”eioon” myyminen.
Useimmat kesävieraat ymmärtävät maaseudun kauppiaan haasteellisen tehtävän. Aina joukkoon sopii silti myös niitä, joiden mielestä kyläkaupasta ei saa kaikille erityisruokavalioille sopivia tuotteita riittävän monessa makuvariaatiossa ja purkkikoossa.
Sydän-Hämeen kesä on tuonut mieleen etelän kuumat lomakohteet. Väki viihtyy kiireettä ja leppoisalla mielellä viihtyisissä keskustoissa, joista löytää kaiken tarvittavan ja hieman paikallisia erikoisuuksia. Muisto tällaisesta kesästä kultaantuu talven aikana. Tulevien kesien menestykselle on rakennettu loistava pohja.
