Uutiset
Pälkäneen kunnan uusi nuorisotyöntekijä Marika Selenius tiesi jo teini-ikäisenä haluavansa työskennellä aikuisena nuorten ja lasten parissa. – Olin useammalla leirillä isosena, suunnittelin ja vedin erilaisia tapahtumia. Tuolloin tajusin, että nuorten kanssa oleminen taitaa olla juttuni, Selenius toteaa. Selenius päätyi kuitenkin lukioon, kun kerran suurin osa kavereistakin sinne meni. – Mutta pian varmistui, että toiminnallinen opiskelu sopi minulle pänttäämistä paremmin. Parin vuoden jälkeen lopetin lukion, ja aloin opiskella Lohjan Kanneljärven Opistossa nuoriso- ja vapaa-ajan ohjaajaksi.
Lue lisää
Aitoon VPK:n ohjelmalliset tapahtumaillat alkavat lauantaina 21.1., kun Pälkäneelle muuttanut laulaja Harri Marstio astuu Honkalan lavalle. Tapahtumien järjestämisessä mukana oleva Jarmo Salonen
Lue lisää
Anna Tapion koulu oli loppuvuoden puhutuin kouluaihe Suomi24.fi -nettikeskustelupalstalla. Anna Tapion koulu – karmea totuus -keskusteluketjuun suollettiin marraskuun lopussa ja joulukuun alussa
Lue lisää
Pälkäneläisperheen kotia jouluaattoiltana kohdannut tuho nostatti myötätunnon ja auttamishalun hyökyaallon. Facebook-viestit lähtivät sinkoilemaan saman tien, kun sana katastrofista levisi.
Lue lisää
Laskettelijoiden pitkään odottama hetki koittaa tiistaina 3.1. kello 12, kun Sappeen ensimmäinen rinne avaa. Sappeen lumetusporukka paiskoi uudenvuoden pyhien aikaan töitä ympäri vuorokauden, ja
Lue lisää
Sappeen laskettelukauden avaus siirtyy toista kertaa yli vuodenvaihteen. – Joskus ihan alkuvuosina kävi niin, ettei rinteitä saatu auki ennen uutta vuotta. Oman urani aikana myöhäisin kauden avaus
Lue lisää
Luopioislainen lauluyhtye Lauriinat aloitti toimintansa syksyllä 2000, eli sen perustaneet kuusi naista ovat laulaneet yhdessä jo 11 vuotta. Lauriinoiden monipuolinen laulutaival päättyy Luopioisten
Lue lisää
Liikuntasaliin kannettiin Suojan lainatuolit joulujuhlan ajaksi
Pohjan koulun joulujuhla kokosi lauantaina tavallista enemmän oppilaiden vanhempia, sisaruksia ja sukulaisia.
Lue lisää
Yhteisestä joulukuusen- ja juhannuskoivunhakureissusta on tullut jo perinne Luopioisten Holjassa asustavalle Pauli Sjöstedtille ja tamperelaiselle Jyri Hakalalle. Kotona on yleensä oltu tyytyväisiä
Lue lisää
Vuoden Pälkäneläinen Jaakko Päivinen ahertaa mielellään kotipaikkakunnan hyväksi
– Tämä oli vuoden paras valinta tällä paikkakunnalla. Aivan ehdottomasti, kommentoi miesääni yleisön joukosta, kun
Lue lisää
Torin joulukuusen valojen sytyttäminen huipentaa perinteisesti Luopioisten joulunavauksen. Lauantaina valot eivät oikein päässeet oikeuksiinsa, sillä oksien hehkulamput eivät erottuneet
Lue lisää
Seppo Rinteen mukaan kirjaston on pysyttävä Sahalahdella
Kulttuurin monella saralla vaikuttavalla Seppo Rinteellä on vahvat perustelut sille, miksi 130 vuottayttäneen Sahalahden lähikirjaston pitää
Lue lisää
Pälkäneellä tehdään 1–2 lastensuojeluilmoitusta viikossa
Kun Pälkäneen sosiaalitoimen väki kokoontuu tiistaiaamun palaveriinsa, käsittelyssä on usein ainakin yksi uusi lastensuojeluilmoitus.
Lue lisää
Talven tulo on normaaliaikataulusta myöhässä, eikä myöskään Haanloukkaan tekojäätä päästy tekemään yhtä varhain kuin viime vuonna. Viikonloppuna lämpötila laski muutamaan lämpöasteeseen, ja
Lue lisää
– Pelottaa, mitä tulevaisuus tuo tullessaan, tunnustaa Sahalahden Yrittäjätalossa hierojana työskentelevä Birgitta Laakso. Uhkaavia pilviä Laakson ja muiden vuokratiloissa toimivien yrittäjien
Lue lisää
Pälkäneen, Luopioisten ja Kuhmalahden yrittäjäväki kokoontui lauantaina Aitoon koulutuskeskukselle yhteiseen yrittäjäjuhlaan. Illan kohokohta oli perinteiseen tapaan Vuoden yrittäjien julkistaminen.
Lue lisää
Sappeen Ratsutila aloittaa toimintansa ensi kesänä
Sappeen Matkailukeskuksen tarjonta paranee entisestään, kun ratsastuskeskus aloittaa toimintansa Pälkäneen Sappeessa ensi kesänä.
Lue lisää
Sahalahden YU-Teamin voimahahmo Panu Siltanen on monena vuonna tuottanut nimekkäitä urheilijoita ahkerasti sarjakilpailuissa käyneiden lasten ja nuorten palkitsemistilaisuuksiin.
Lue lisää
Jätkäsaaresta haluttaisiin tontti puisille toimisto- ja hotellirakennuksille
Suuria puuelementtejä Pälkäneellä valmistava Eridomic otti syksyllä käyttöön 2200 neliömetrin laajennuksen.
Lue lisää
Pälkäneen järjestöt kokoontuivat vuosi sitten pohtimaan, miten eri toimijoiden yhteistyötä voitaisiin tiivistää. Tapaamisen kärkitoiveeksi nousi yhteinen nettisivusto. Sen avulla harrastuksia etsivät
Lue lisää
Netti- ja paperiadressissa vaaditaan kuntaa eroamaan tekopohjavesiyhtiöstä
Kangasalla on käynnistetty nimenkeruu kunnan irrottamiseksi Tavase Oy:stä. Tavoitteena on saada mukaan vähintään 500
Lue lisää
Kaikissa bändeissä on kuhmalahtelaismuusikoita
Tervaniemirock täyttää Kuhmalahden Tervaniemen työväentalon neljättä kertaa perjantaina 23.9. Kello 19 alkavassa maksuttomassa tapahtumassa kuullaan kolmea bändiä, joissa kaikissa on vahvat Kuhmalahti-kytkökset.
Lue lisää
Asukaskyselyn avulla voi vaikuttaa kehityskuvatyöhön ja strategian päivitykseen
Vanha Pälkäne oli yksinapainen ja Luopioinen kolminapainen kunta. Mitkä ovat uuden Pälkäneen keskuksia?
Lue lisää
Pälkäneläinen Eridomic rakentaa Espoon Nuuksioon 3 534 neliömetrin kokoisen luontokeskuksen. Suomen luontokeskus Haltiasta tulee samalla Suomen ensimmäinen julkisrakennus, joka on toteutettu
Lue lisää
Stora Enso valtaa Eridomicin avulla asemia puurakentamisessa
Kankaanmaan teollisuusalueella juhlittiin perjantaina Eridomicin hallilaajennuksen valmistumista. Kyse oli valtakunnallisesta
Lue lisää
Nälkiintynyt lepakon poikanen lepäsi Kostian koululla
Pikkuruinen nahkakorva riippuu lajilleen tyypillisesti pää alaspäin Kostian koulun ikkunan karmissa tiistaina. Pääoven viereiseen ikkunaan itsensä
Lue lisää
Oksalan Rusthollin perinnepäivä Pälkäneen Kukkolassa veti puoleensa yli 2000 kävijää. Tapahtuma on kasvanut vuosi vuodelta, mutta moiseen lukuun eivät osanneet tapahtuman järjestäjät varautua.
Lue lisää
Kuhmalahtelainen Teemu Virta on virittänyt riistakameran Laipanmaan laidalle Lautasiltaan. Liiketunnistimella laukeava kamera on ikuistanut nuolukiveltä muun muassa hirviä, peuroja, kauriita,
Lue lisää
Pirkanmaan veteraanien kirkkopäivää vietetään keskiviikkona 10.8. Aitoon Honkalassa. Kello 11 alkavaan jumalanpalvelukseen ja kello 14 alkavaan päiväjuhlaan odotetaan noin 700 veteraania, heidän
Lue lisää
Kaikki juoksijat palasivat kultamitalisteina Pälkäneen MLLn Muksujuoksuista.
Sunnuntaina 15. kertaa järjestetty tapahtuma keräsi ennätysmäärän osanottajia. Juoksukisaan osallistui 185 alle
Lue lisää
14 000 katsojan raja ylitettiin jo sunnuntaisessa näytöksessä
Sappeen kesäteatteri rikkonee kävijäennätyksensä tänä kesänä. Ennen tämän viikon kuutta viimeistä näytöstä Tankki täyteen
Lue lisää
Tamperelainen Sari Skön lukee vielä maissilabyrintin portilla ohjeita, kun neljävuotias Jimi katoaa jo pikkumiehen nielevään viidakkoon. Ensimmäisen mutkan jälkeen kaveria ei enää näy yli
Lue lisää
Aslak and The Eskimos -klubin kesä huipentuu August Rockiin ja Taiteiden yöhön
Harvat ja valitut suomalaiset ovat saaneet hahmonsa Aku Ankan sivuille. Lehdessä ovat seikkailleet esimerkiksi
Lue lisää
Maanantaina päättyneille Aitoon Kirkastusjuhlille myytiin reilut 2000 lippua enemmän kuin vuosi sitten. Kolmen päivän aikana juhlilla kävi yli 8000 vierasta. Juhlien lopullinen tuotto tarkentuu
Lue lisää
Pidä kiirettä, jos pakastusmansikat makaavat vielä pellossa. Todennäköisesti sydänhämäläisen mansikan huippuhetki sattui viime viikkoon, mutta pääsatoa korjataan vielä tämä viikko.
Lue lisää
Pakkalan kyläkeskuksessa Sahalahdella tehtiin viime viikolla keskiviikkona ulkokuvauksia Herra Heinämäki ja Leijonatuuliviiri -elokuvaan. Valmiissa elokuvassa Pakkalassa tallennettuja kohtauksia
Lue lisää
Pälkäneen Vanhaakirkkoa jo viitenä kesänä kunnostanut rakennuskonservaattori Virve Suominen on huolissaan. Hän aloitti tänä keväänä työskentelyn kirkon itäpäädyssä olevan ikkuna-aukon kanssa.
Lue lisää
Mitä tapahtuu, kun pari tyttöä lähtee metsään, korppi himoitsee juustoa, äiti lähtee kotoa ja kolme veljestä itsenäistyy? Syntyy Satumainen seikkailu, jonka jaksaa - ja uskaltaa - katsoa alle
Lue lisää
Sappeessa vietettiin hyvän olon päivää ja lyötiin kaksi kärpästä yhdellä iskulla: Pirkanmaan Maa- ja Kotitalousnaiset kävelivät perinteisen Impinpäivän kävelynsä Sappeenvuoren huipulle, jossa
Lue lisää
Ramppi-teatterin uusi näytelmä, Aulis Aarnion kirjoittama ja Ahti Jokisen ohjaama Muistat sie Monrepos’n? kantaesitettiin viime viikolla. Kehykset olivat komeat, kun aurinko painui taivaanrantaa
Lue lisää
Lauantaina Pälkäneen lukion 27 uutta ylioppilasta painoivat valkolakin päähänsä, ja pian sen jälkeen he sulkivat viimeistä kertaa koulunsa oven. Koululta heidät lähetettiin matkaan lämpimin ja
Lue lisää
Muodonmuutoksia -yhdistys kerää sydänhämäläisiä valituksen aiheita
Elämä maaseudulla on ankaraa. Maaseutu kurjistuu. Kaikki on huonommin kuin ennen: väki vanhenee, palvelut häviävät, kaupungit jyrää
Lue lisää
– Listasimme juuri mainokseen, mitä kaikkea Terve Talo -messuilta löytyy. Luettelosta tuli aika pitkä ja mainoksesta poikkeuksellisen näköinen, Mikko Tuononen sanoo. Messuisännän kiireet huipentuvat
Lue lisää
Sappee pisti viime talvena ennätyksiään uusiksi. Hiihtokeskus myi lähes 20 prosenttia enemmän hissilippuja kuin edellistalvena – joka sekin oli siihen mennessä ennätyksellinen.
Lue lisää
Sydän-Hämeen Lehden keskiviikkoisessa numerossa julkaistiin kaikki Sydän-Hämeessä annetut äänet. Vasemmistoliiton Harri Asikaisen ja Vihreiden Eveliina Asikaisen äänisarakkeet olivat vaihtaneet paikkaansa taulukossa.
Lue lisää
Pälkäneen Tykölänjärvellä asustava satelliittisääksi Jukka oli alkuviikosta ehtinyt Baltiaan. Viime vuonna sääksi saapui perille huhtikuun puolivälissä, joten tänä vuonna aikataulu on ainakin viikon
Lue lisää
Pälkäneläiset pelkäävät entistä lähemmäs keskustaa suunnitellun
tekopohjavesilaitoksen vaikutuksia luonnolle, asutukselle ja yrityksille
Tavasen suunnittelema tekopohjavesilaitos nostattaa
Lue lisää
PMMP soittaa Kirkastuksessa ainoan kesäkeikkansa Pirkanmaalla
Aitoon Kirkastusjuhlilla katkesi viime kesänä poikkeuksellinen putki. 13 vuonna peräkkäin Kirkastusjuhlakansaa hyppyyttänyt Apulanta
Lue lisää
Tavasen ja Pälkäneen välinen oikeudenkäynti sekä Tavasen tiedotustilaisuus Pälkäneellä ovat siirtyneet. Vedenhankintayhtiö on haastanut kunnan oikeuteen, koska Pälkäne ei ole suostunut maksamaan
Lue lisää
Internetin suosittu Google-karttapalvelu on korjannut Lahdentien turmaristeykset Pälkäneellä. Karttojen mukaan pohjoiseen ja etelään kulkevat kaistat on erotettu toisistaan välikaistoilla
Lue lisää
Tavase kaavailee Syrjänharjuun neljää uutta imeytyskenttää ja kahta uutta kaivoaluetta
Syrjänharju ei ole sellainen vesiränni kuin Tavase on tähän saakka uskonut. Pälkäneellä 28.12.2009–1.11.2010
Lue lisää
AamuSykkeen 25-vuotisjuhlakonserttiin talkoilla sanoitettu kimppabiisi säv. Petri Tuomioja san. Petri Tuomioja + 14 biisiprojektin osanottajaa Aamu ensimmäinen yhteinen aurinko herää huoneen
Lue lisää
Suomen Maaseutumatkailuyrittäjät ry palkitsi Keltaisen Talon innovatiivisen yritystoiminnan
Suomen Maaseutumatkailuyrittäjät ry ja Lomalaidun Ry ovat antaneet Vuoden kehittyvä maaseutumatkailuyritys
Lue lisää
Aika-ajojen ykkönen Aki Färm kaatui finaalin viimeisissä kurveissa
Sappeen liukkaissa rinteissä ajettiin sunnuntaina pyörillä. Kovinta vauhtia krossiradalla piti Aki Färm, joka kellotti molemmilla
Lue lisää
Pälkäneläinen Anni Ylinen sanoo, että Tokiosta katsottuna
tsunamin tuhot ja ydinvoimaloiden räjähdykset tuntuvat uskomattomilta
Maanjäristyksestä alkanut tapahtumavyöry uhkaa päättää pälkäneläisen
Lue lisää
Perinteinen Laipan umpihankihiihto starttaa lauantaina 12.3. Hakosillasta, jonne ajetaan noin 3,5 kilometriä Arakosken tietä Sappeen kylästä. Hiihto alkaa 9.15 ja kimppakyydit Pälkäneen
Lue lisää
Tampereen postikeskuksen yövuoron työntekijät eivät saapuneet työvuoroon viime yönä. Pistelakon vuoksi osa tilaajista voi saada torstaisen Sydän-Hämeen Lehden vasta perjantaina.
Lue lisää
Pälkäne on aloittanut Rajalanniemen eteläkärjen tonttien markkinoinnin. Kukkian rantamaisemiin kaavoitettuja tontteja pääsee rakentamaan ensi vuonna. Kunnallistekniikkaa alueelle aletaan rakentaa
Lue lisää
Kangasalan Vesijärven Palosaaressa sijaitsee yksi talven erikoisimmista metsänhakkuukohteista. 30 hehtaarin hakkuu on valmis kahdessa viikossa. Viimeisiä puita ajetaan saaresta helmi- maaliskuun
Lue lisää
Heidi ja Robert Clover totuttelivat Suomessa arktisiin oloihin ennen leijahiihtoreissua Grönlannin poikki
Tällä viikolla vietetään talvilomaa eteläisen Suomen lisäksi muun muassa Englannissa.
Lue lisää
Pälkäneen elävän musiikin yhdistys Sykkeen biisiprojekti on saanut sydänhämäläisten runosuonet sykkimään. Yhdessä sanoitettavaan Sykkeen 25-vuotisjuhlakappaleeseen on kertynyt riimejä monen säkeistön
Lue lisää
Pakkasen puolesta Sappeen Matkailukeskukseen vievän Sappeenvuorentien avajaisia juhlittiin hyisissä merkeissä. Hämäläisten laulun ryydittämä parikymmenminuuttinen nauhanleikkaustilaisuus sujui
Lue lisää
Anja Mattila-Tolvasen valokuvat S-marketin tontin muutoksesta pääkirjasto Arkissa 7.3. saakka.
– Silmä tottuu nopeasti maiseman muutokseen. Valokuvat palauttavat hyvin mieliin, mitä S-marketin
Lue lisää
urheilu
”Vehkajärven kirkko oli tunnelmallinen kuvauspaikka”
Kuhmalahdella Vehkajärven kirkossa kuvattu Vettä Sakeampaa -lyhytelokuva sai odotetun ensi-iltansa joulukuussa elokuvateatteri Niagarassa
Lue lisää
Aamu ensimmäinen yhteinen Aurinko herää, huoneen valaisten Varovasti kosken kättäs sun Tää onhan totta – ehkä uneksun? Näin alkaa kappale, joka saa ensiesityksensä Pälkäneen Elävän Musiikin yhdistys
Lue lisää
Perhekahviloissa ja kerhoissa tutuksi tulleet vauvakaverit tapaavat sunnuntaina Pälkäneen vauvakirkossa. 30. tammikuuta kello 11 Pälkäneen kirkossa alkavaan vauvakirkkoon on kutsuttu vauvat
Lue lisää
Pälkäne kaavoittaa parhaillaan pientalotontteja järvimaisemiin sekä Onkkaalan että Luopioisten keskustassa. Onkkaalan Lomakodin alueen ja Luopioisten Vohlisaaren asemakaavamuutokset ovat siinä
Lue lisää
urheilu
Kuohijokelaisbändin videon ensinäytös järjestyi Verkatehtaan valkokankaalle Hämeenlinnaan
Kuohijoelta ponnistava Distained purkitti viime syksynä kolmannen EP-levynsä. Kolme biisiä käsittävä Between
Lue lisää
Kuhmalahden kirkon vanha alttaritaulu esillä Vapriikissa
Kuhmalahden kirkon vanhan alttaritaulun kiehtova tarina on antanut aiheen Tampereen Vapriikissa ensi viikolla avautuvalle näyttelylle sekä
Lue lisää
Lämpötila nousee sunnuntaina plussalle
Ilmatieteen laitos ennustaa Sydän-Hämeeseen viikonlopuksi talven
ensimmäisiä suojasäitä. Elohopean pitäisi käväistä jo perjantaina nollan
tuntumassa.
Lue lisää
Pälkäneen tehtaanmyymälä myi loppuun suosituimmat koot
Reino-tossujen suosio jatkuu vuodesta toiseen. Tänä vuonna klassikkotohvelit rikkoivat kaikki aikaisemmat ennätykset, sillä suomalaiset ostivat
Lue lisää
Vuoden hiihtokeskus Sappeen kaikki 11 rinnettä, Cross-rata, Sappee Snow Park, pulkkamäki ja luistelurata saadaan valmiiksi jouluun mennessä. Joulun välipäivinä avataan myös 2,5 kilometrin hiihtolatu.
Lue lisää
Kylmä alkutalvi on tuonut Rautajärvelle tullessaan tuliaisia. Jo viime vuonna tutuiksi tulleet jääveistokset kohoavat jälleen Rautajärven Vuohiniemessä. Enää vain puuttuisivat katsojat.
Lue lisää
Snow Parkissa otetaan käyttöön Iso-Street
Vuoden Hiihtokeskus Sappeen talvikausi on lähtenyt käyntiin vauhdilla. Rinteitä on auki enemmän kuin koskaan tähän aikaan vuodesta.
Lue lisää
Sappee on päässyt pakkaskelien ansiosta tykittämään rinteisiinsä lunta rivakkaan tahtiin. Alkusyksyn aikana tehdyt lumetusjärjestelmän parannustyöt ovat mahdollistaneet entistä tehokkaamman ja
Lue lisää
Pälkäneen kouluissa ja päiväkodeissa tänä on tänä vuonna havaittu tavallista enemmän päätäitartuntoja. Myös viime vuonna tartuntoja oli paljon. – Yleensä nämä epidemia-ajat ovat kesäloman ja
Lue lisää
Pälkäneen koulujen, päiväkotien ja vanhainkotien keittiöillä on opeteltu vuoden ajan biojätteiden kierrättämistä. Vuodenvaihteessa kompostikipot tulevat myös kerrostalojen ja yli viiden asunnon
Lue lisää
Julkisen sanan neuvosto katsoo, että Sydän-Hämeen Lehti loukkasi hyvää journalistista tapaa julkaistessaan paperilehdessä mielipidekirjoituksen, joka oli vastaus netistä poistettuun
Lue lisää
Pälkäneläisiä haastetaan jälleen miettimään, kenet pitäisi palkita Vuoden Pälkäneläisenä. Haussa on reilu ja innovatiivinen hengen luoja, joka tunnetaan sekä teoistaan että innostavasta
Lue lisää
Lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointiviikko huipentuu toimintapäivään
Sunnuntaina käynnistyvä Anna mulle aikaa -viikko haastaa aikuisia antamaan aikaa omille ja vieraille lapsille.
Lue lisää
Kauppiaat kaipaisivat energiajuomille selkeitä viranomaisen asettamia ikärajoja
Lapset ja nuoret juovat yhä enemmän energiajuomia. Juomien käyttöön on vaikea puuttua, koska niiden myynnille ei ole
Lue lisää
Taloustaantuman päättyminen on heijastunut nopeasti Pälkäneen päivähoitotilanteeseen. Vielä elokuussa Viirikukon päiväkodissa oli toistakymmentä vapaata paikkaa, mutta nyt päivähoitopaikkaa jonottaa
Lue lisää
Kyläkoulujen kohtaloa ratkotaan budjetin yhteydessä maanantain valtuustossa.
Kylien ja koulujen aktivistit antavat maanantaisen Sydän-Hämeen Lehden palstoilla viimeiset evästykset Kangasalan
Lue lisää
Matti Nurminen, Kirsi Nurminen ja Väinö Pollari Kuhmalahdella kuvattavan elokuvan tähtinä
Kuhmalahdella kuvataan maanantain ja tiistain aikana Vettä sakeampaa -lyhytelokuvaa.
Lue lisää
Jurahevin kuninkaat jytistivät Pälkäneen Yhteiskoululla
Lasten suosikkibändi Hevisaurus osoitti sunnuntaina, että Pälkäneen yhteiskoulun saliin mahtuu helposti reilut viisi sataa ihmistä.
Lue lisää
Kuhmalahden kunnan ensimmäisen päiväkodin harjannostajaisia päästään juhlimaan tänään torstaina. Tällä hetkellä rakennuksen tulevasta käyttötarkoituksesta kielivät vain punaista maalia kylkiinsä
Lue lisää
850-metrisestä Mutkamäestä tulee Sappeen pisin rinne
Sappeeseen valmistuu ensi talveksi uusi rinne ja hissi. Mutkamäeksi nimetty uusi 850 metrin rinne on Sappeen pisin. Aaltoilevaksi muokattu rinne
Lue lisää
Soramontun reuna lähestyy vähitellen Aitoon Pukkivuoren maastossa kulkevaa kuntorataa. Kunta on neuvotellut maanomistajien kanssa kuntoradan siirtämisestä. Mikäli esitetty linjaus kelpaa
Lue lisää
”Järvien rehevöitymisen ja nuhraantumisen näkee selvästi lintuperspektiivistä”, lentämistä harrastava Pertti Kantele sanoo
Pertti Kantele on katsellut joka kesä reilun 50 vuoden ajan kohti Roinetta
Lue lisää
Toivomuslistalla lauluiltoja, discoja ja pidempiä aukioloaikoja
Haanloukkaan tiistainen avajaisilta näyttää rauhalliselta: pari nuorta on hiljentynyt sohvalle napostelemaan popcorneja ja katselemaan
Lue lisää
Rautajärveläiset voivat varata lokakuussa ilmaisen jätevesineuvontakäynnin kiinteistölleen
Hallituksen asettama jätevesiasetus kuulostaa ideana yksinkertaiselta: vuodesta 2014 lähtien luontoon ei saa
Lue lisää
Ensin kuolivat poikaset, sitten emo
Laipan Musta-Sorsamolla pesivän kaakkurin kesä ei mennyt putkeen. Keväällä pesintä epäonnistui toukokuun lopun hyisten sateiden vuoksi, eikä kesän
Lue lisää
Ripaus itämaisuutta palasi takaisin Aitoon kylän iltaohjelmaan, kun uusi taekwondo-kausi alkoi viime torstaina Luopioisten yläasteella. Tällä korealaisella kamppailulajilla on Aitoossa jo melko
Lue lisää
Padankoskella vapaa-aikaansa viettävä Tuomo Kuitunen on kartoittanut yli kolmen vuosikymmenen ajan Luopioisten kasvillisuutta. Keväällä Kuitunen kokosi omat ja muilta kerätyt havainnot nettiin
Lue lisää
Perämoottorit kannattaa viedä lukkojen taakse
Toukokuusta lähtien tähän päivään saakka Pälkäneen ja Kangasalan alueella on tehty kymmeniä tihutöitä veneisiin. Perämoottoreita on varastettu alun
Lue lisää
Pälkäneen maanantainen kunnanhallituksen kokous sisälsi kunnan kehityksen kannalta myönteisiä ja kielteisiä uutisia. Luopioisten kirkonkylän saa piristysruiskeen, kun korkein hallinto-oikeus hyväksyi
Lue lisää
Kuuman kesän vilkas viikonloppu Haltialla
Kuuma kesä taisi päättyä juuri sopivasti elokuun puolivälin vilkkaaseen viikonloppuun Haltialla. Lauantai-iltana väki herkisteli ääni- ja jalkajänteitään
Lue lisää
”Taukopaikkojen isä” juhlii ensi viikolla 20-vuotista taivaltaan
Pälkäneen Aapiskukko oli 1990-luvun alussa maankuulu viihdekeskus. Aapiskukon karkeloita tähdittivät ykkösrivin rock- ja
Lue lisää
Helteisissä muksujuoksuissa 137 osanottajaa
Barcelonan vaatimatonta EM-kisamenestystä purettaessa huomiota kiinnitettiin muun muassa henkisen valmennuksen puutteeseen. Hyvin treenannut ja
Lue lisää
Puutikkalan Ahonsyrjän ovi käy maanantaina puolen päivän jälkeen tasaiseen tahtiin. Kyläkaupassa on tavallistakin tunnelmallisempaa, sillä Pirkko Syrjänen haeskelee seudun asukkaiden ja mökkiläisten
Lue lisää
Sunnuntai-illan ukkosmyrsky piti pelastusviranomaiset kiireisinä, sillä lähes samalla kellonlyömällä ilmoitettiin kahdesta rakennuspalosta sekä lukemattomista sähkölinjoille ja teille kaatuneista
Lue lisää
Sydän-Hämeen ensimmäinen tsasouna vihittiin käyttöön viime sunnuntaina. Tämä ortodoksien rukoushuone sijaitsee Markku Suomisen ja Leena Nummelan kesäasunnon pihapiirissä Kyynäröllä.
Lue lisää
Seitsemättä kertaa Pälkäneellä järjestetty Kostia-tapahtuma keräsi jälleen viime viikon vaihteessa pari tuhatta kävijää, mikä näyttää vakiintuvan nykyisen kokoisen Kostian yleisömääräksi.
Lue lisää
Luopioisten liikuntakesä tarjoaa haasteita ja nähtävää
Tulevana viikonloppuna kilpaillaan perinteinen Kukkia Triathlon. Kirkonkylän uimaranta kuohuu lauantaina 24.7. kello 10, kun osanottajat kauhovat matkaan.
Lue lisää
– Kyllähän me Anttoo ja Hilpee tunnetaan. Mutta kuka toi nainen on niiden välissä, huuteli pitkäaikainen Sulkavan soutujen kävijä palkintojenjakotilaisuudessa. Kukkian Kulkureiden perämies Antti
Lue lisää
Kesän ennätyshelteet verottivat Aitoon Kirkastusjuhlien kävijämääriä. Etenkin sunnuntain ja maanantain päivätanssit jäivät hiljaisiksi. Kirkastusjuhlille myytiin kolmena päivänä vajaat 7000 lippua.
Lue lisää
Sahalahden markkinoilla ei voinut valittaa oikeastaan muusta kuin säästä, ja sitäkään eivät kaikki uskaltaneet moittia – sen verran komeasti aurinko helotti pilvettömältä taivaalta.
Lue lisää
Pälkäneen kunnanvaltuusto hyväksyi viime kokouksessaan tarkastuslautakunnan allekirjoittaman arviointikertomuksen, jota valtuutetut yleisesti pitivät selkeänä ja huolellisesti laadittuna.
Lue lisää
Pälkäneen seurakunta ja Pälkäneen Vanhankirkon suojeluyhdistys ovat allekirjoittaneet kesäkuun alkupuolella vuokrasopimuksen Pyhän Mikaelin kirkon raunion vuokraamisesta yhdistykselle.
Lue lisää
Taava Hakalan ohjaama, Heikki Paavilaisen ja Heikki Salon käsikirjoittama Satumaa Tango -musikaali kantaesitettiin viime viikon keskiviikkona Sappeen näyttämöllä. Viime kesänä huippumenestyksen
Lue lisää
Pälkäneen lukion kevään ylioppilaat hyvästelivät koulunsa ja ottivat vastaan lakkinsa lauantaina päättäjäisjuhlassa, joka poikkesi hieman koulun pitkästä perinteestä. Juhlaan osallistuivat tällä
Lue lisää
Pälkäneen yhteiskoulun yhdeksäsluokkalaiset käyttävät viimeisiä koulupäiviään improvisaatioteatterin parissa, juuri kun ehdotus draaman lisäämisestä peruskoulujen opetusohjelmaan jakaa kouluväkeä.
Lue lisää
Tekopohjavesilaitosta Pälkäneen ja Kangasalan harjuihin suunnitteleva Tavase Oy on siirtynyt imeytyskokeissaan pelkkään sadetusimeytykseen. Vuodenvaihteessa alkanut kaivoimeytys on lopetettu, ja koko
Lue lisää
Pälkäneellä vietetään tällä viikolla päihdekasvatusviikko. Viikkoon liittyy NMKY:n Camera obscura -niminen seikkailu Pälkäneen seurakuntatalolla. Sikkailuun osallistuvat Pälkäneen yläasteen oppilaat
Lue lisää
Päivää, mie oon Karjalaisen Mari. Jouvuin poikii kans lähtemää kot` Karjalast evakkoo. Käi tuuri ko päästii Penttilä pihamökkii asumaa. Hyö ovat hyvvii ihmisii. Penttilä taloss poikkiaa väkkee tämä
Lue lisää
Pikaluistelija Toivo Salonen luovuttaa palkintokokoelmansa Pälkäneelle heinäkuussa järjestettävässä juhlassa. Mitalijuhlia on tarkoitus viettää Pälkäne-viikon päätteeksi 25. heinäkuuta.
Lue lisää
Tänä keväänä Kuohijoen kylällä käy tavallista kovempi tohina kylätalo Veparin ympärillä. Lauantaina 8.5. alkanut talkoosarja tulee nielaisemaan kylän talkooväeltä lukuisia kevään ja alkukesän lauantaipäiviä ja lisäksi luultavasti useita pienempiä arki-iltojen talkootuokioita.
Lue lisää
Ympäristöpäivänä Pälkänettä haravoi, raivasi ja siivosi yli 300 talkoolaista
Pälkäneellä on parhaillaan menossa kotiseutuseurojen yhteinen kevään ympäristöviikko, jolloin eri puolilla paikkakuntaa
Lue lisää
Haltian raitilla nähtiin vapunpäivän iltapuolella monenlaista kulkijaa. Kaikilla erikoisiin asuihin pukeutuneilla – kuten muillakin kulkijoilla – oli yhteinen määränpää.
Lue lisää
Vappuaattona 30. huhtikuuta Rautajärven koululla vietettiin vappunaamiaisia sekä pidettiin vappumarkkinoita. Myynnissä oli munkkeja, simaa ja leivoksia yms., sekä koulun paitoja ja leivinliinoja.
Lue lisää
Pälkäneen, Kuhmalahden ja Kangasalan Osuuspankit esittelevät uudenlaista pankkimatematiikkaa
Sydän-Hämeen Osuuspankki-kenttä on mullistumassa. Jos pankkien hallitusten jo hyväksymä suunnitelma saa
Lue lisää
37,1 hehtaarin alue Pälkänettä siirtyy ensi vuodenvaihteessa osaksi Kangasalaa. Kuntaa vaihtava kaistale sijaitsee Vehkajärven rannalla. Kuhmalahden keskellä oleva saareke tuli osaksi Pälkänettä
Lue lisää
Pitkäjänteinen kehitys ja kasvu sai palkinnon
Pälkäneen Sappee on vakiinnuttanut paikkansa maan kymmenen suurimman hiihtokeskuksen joukossa. Viime viikolla se sai jälleen yhden palkinnon
Lue lisää
Kangasalan vappuaamun marssi kulki jälleen Säästökeskukselta Läntiselle hautausmaalle punaisten muistomerkille. Suomen lippua kulkueen edessä kantoi Eero Järvenpää, jota seurasivat Kangasalan
Lue lisää
Kangasalan vappujuhla Suoraman työväentalolla kokosi kaikenikäiset yhteen kuuntelemaan kitaroita ja ihmettelemään korttitemppuja.
Työn puolesta –teemalla kuultiin puheita, nautittiin kahvit, mutta
Lue lisää
Reino-mallisto täydentyi lätkän MM-kisojen alla Leijona-Reinoilla. Kiekkoleijonien väreissä valmistettavia töppösiä myyvät Reinokauppa Tampereella ja Citymarketit. Jokaisesta parista lahjoitetaan
Lue lisää
Karavaanarit väistyvät rakennustyömaan tieltä
Pälkäneen kirkonkylässä Mallasveden rannalla ja jokisuussa sijaitseva Kostianvirta Camping tyhjenee lopullisesti huhtikuun loppuun mennessä.
Lue lisää
Pälkäneen yhteiskoulun ja lukion kilta ry:n vuosikokous pohti koulun tulevaisuutta
Pälkäneen yhteiskoulun ja lukion kilta ry:n vuosikokouksessa virisi vilkas keskustelu Pälkäneen lukion
Lue lisää
Kova talvi runteli etenkin nuoria metsiä
Mennyt talvi koetteli ankarasti sekä kuusi- mänty- että koivumetsiä. Eniten kärsivät nuoret kasvatusmetsät sekä korkeilla paikoilla kuten harjun laella
Lue lisää
Viirupöllö talvehti Luopioisissa
Koivulahtien perheen luona Luopioisissa lähes viisi kuukautta elämästään viettänyt Silja-viirupöllö vapautettiin viime viikolla. Viimeiset kuukaudet Silja on elänyt
Lue lisää
Rautalankaa, Beatles-covereita ja stemmalaulua Huipun lavalla
– Se oli maailman hienoin tunne, kun tuli soittokämpälle ja pisti kitaravahvistimet lämpenemään. Siitä muuntajasta lähtenyttä lakan
Lue lisää
Pälkäneen tuotanto vahvassa kasvussa
Be positive! Buy Negative. Näin mainostaa Aino ja Reino Oy kotisivuillaan viime torstaina lanseerattuja Negative-yhtyeelle suunniteltuja Reino-kenkiä.
Lue lisää
Seitsemän koulun malli voitti yllättäen valtuustossa.
Taantuma ja kuntatalouden heikentyminen on nostattanut Suomessa melkoisen kyläkoulujen lakkautusbuumin. Koulujen kohtalo on poikinut kiivasta
Lue lisää
Tervaniemirock 3.4.2010
– Meiltä tuli noin rokkitermeillä ilmaistuna uutta matskua ulos. Tai siis Mariasta tuli. Minulla oli lähinnä tuottajan rooli, Anssi Kasitonni naurattaa kuhmalahtelaisyleisöä.
Lue lisää
Jukka-Sääksi ylitti Välimeren pääsiäisenä
Pälkäneen Mallasvedeltä kotoisin olevan Jukka-sääksen paluumuutto on ehtinyt Keski-Eurooppaan. Sääksi oli tiistaina Kroatiassa Zagrebin itäpuolella, ja nokka
Lue lisää
Satelliitti seuraa pälkäneläislinnun muuttomatkaa Kamerunista Mallasvedelle
Satelliittisääksi Jukka on edennyt muuttomatkallaan Välimerelle. Mallasvedellä kesäisin pesivä lintu aloitti muuttomatkansa
Lue lisää
Kuhmalahden kappeliseurakunnan askartelupäivässä pistettiin mielikuvitus liikkeelle
Vaikka ohjeet olivat kaikille samat, lopputulokset olivat täysin erilaisia. Näin täytyi todeta viime lauantaina
Lue lisää
Lintu valitsi pisimmän reitin Saharan yli
Pälkäneen Mallasvedeltä kotoisin oleva satelliittisääksi Jukka on lähtenyt pitkälle muuttomatkalleen talvehtimisalueeltaan Kamerunista kohti hämäläisiä
Lue lisää
Syrjänharjun pohjaveteen johdetaan pääsiäisen alla 36 kiloa natriumjodidia
Tekopohjavesilaitosta Pälkäneelle ja Kangasalle suunnitteleva Tavase aloitti merkkiainekokeet Pälkäneellä alkuviikosta.
Lue lisää
Säästötoimet pienensivät menoja, mutta verotulot eivät vielä ehtineet romahtaa
Taloustaantuma ei näkynyt vielä viime vuonna Pälkäneen kunnan tilinpäätöksessä. Viivan alle jäi peräti 3,1 miljoonaa
Lue lisää
Säästötoimet pienensivät menoja, mutta verotulot eivät vielä ehtineet romahtaa
Taloustaantuma ei näkynyt vielä viime vuonna Pälkäneen kunnan tilinpäätöksessä. Viivan alle jäi peräti 3,1 miljoonaa
Lue lisää
Korkein hallinto-oikeus ei edellytä laajennettavalta jätevedenpuhdistamolta kallista typenpoistoa
Pälkäneen ja Luopioisten vanhat vesijohto- ja viemäriverkostot yhdistyvät parin, kolmen vuoden
Lue lisää
Neljän kyläkoulun kohtalo vielä auki
Hallitus esittää suunnittelurahaa koululaajennuksille Kyläkouluongelma lakaistiin Kangasalla toistaiseksi maton alle. Kunnanhallitus päätti hyväksyä
Lue lisää
|
-
-
-
-
ma-ti vain ajanvarauksesta, ke-pe klo 9-16. Viikonloppuisin suljettu. Alkuviikosta tavoitat toimittajat ja myynnin asiakasvastaavat parhaiten matkapuhelimesta.
-
Sydän-Hämeen Lehti ilmestyy ma 16.1. | to 19.1. | | | ma 30.1. | | ma 6.2. | |
Talvilehti joka kotiin to 2.2.
|
RAIKUN SEUDUN KYLÄKOKOUKSEN KANNANOTTO TAVASE-HANKKEESEEN
Raikkulaiset käsittelivät maanantaina 14.3-11 sääntömääräisten kokous asoitten lisäksi TAVASE-hanketta,
kyläkoulun ja talon tulevaisuutta.
TAVASE-hankkeelle ei löytynyt puolesta puhujia.Todettiin yksimielisesti,että kunnan olisi syytä uudelleen harkita kantaansa hankkeeseen.Suuri huolen aihe koulun ja kylätalon kohtalosta kirvoitti kokousväkeä puheenvuoroihin.
Lakooninen toteamus ko.asioihinoli,että herrat viisaudessaan saavat pilata meidän harjun ja lopettaa meiltä koulun ja kulttuuritalon(kylätalon)
Yhtenä vaihtoehtona ehdotettiin "kunnan rajan siirtämistä Kaivannon siltaan"
Kokouksessa puheen vuoroja jakanut Martti Heinonen