Apulanta juhlistaa Aitoossa 20-vuotista uraansa 14.04.2011
PMMP soittaa Kirkastuksessa ainoan kesäkeikkansa Pirkanmaalla
Aitoon Kirkastusjuhlilla katkesi viime kesänä poikkeuksellinen putki. 13 vuonna peräkkäin Kirkastusjuhlakansaa hyppyyttänyt Apulanta puuttui festareiden ohjelmasta ensi kertaa sitten vuoden 1996.
Kirkastusjuhlat oli aikanaan ensimmäinen festivaali, joka päästi marginaalin suosikkibändin suuren yleisön eteen. Tästä alkoi erikoinen suhde, ja vuosien varrella tavaksi tuli, että Heinolan trio huipensi karkelot maanantai-iltana.
Tapahtuman takana oleva Aitoon VPK piti vuosi sitten päätösesiintyjän paikkaa auki viime hetkeen saakka. Keikkataukoa viettänyt Apulanta ei lopulta saanut palasia loksahtamaan paikalleen, ja siksi suunnitelmat yllätysvedosta Aitoossa kariutuivat.
Tänä vuonna vahinko otetaan korkojen kera takaisin. Heinolalaisbändi juhlistaa 20-vuotista taivaltaan tuplakeikalla Aitoossa.
Kirkastusjuhlat tekee tänä vuonna myös pienen myönnytyksen Suomirock-linjastaan. Ennen tätä kesää Honkalan lavalle ei ole päästetty suomiräppäreitä. Tulevana kesänä saatetaan nähdä parikin puhelauluartistia.
Mukana on ainakin uuden sukupolven ”Klamydia” eli Petri Nygård. Lisäksi on käyty neuvotteluita hiphopin raja-aitoja palkitulla Helsinki – Shangri-La -levyllään laventaneen Palefacen kanssa.
Tulevan kirkastuksen kirkkaimpiin tähtiin kuuluu PMMP, joka tekee Sydän-Hämeessä yhden kesän harvoista keikoistaan. Muualla Pirkanmaalla PMMP:tä ei tulla kesän aikana näkemään.
Tuoretta materiaalia julkaissut ja listaykköseksi heti julkaisuviikolla ponnahtanut Kotiteollisuus on myös kiinnitetty Aitoon esiintyjäkaartiin.
Iskelmäpuolella lähes kaiken saavuttanut Suvi Teräsniska esiintyy Kirkastusjuhlilla tänä kesänä ensimmäistä kertaa. Debyyttiesiintyminen Aitoossa on luvassa myös itäsuomalaisella Stellalla.
Kaikkien naisten päiväuni Frederik ja äijien esikuva Popeda ovat jo kokeneita Aitoon kävijöitä. Lisäksi Kirkkareiden kahdella lavalla tullaan näkemään ainakin Palava, Leewings, Distained ja Rockwalli. Kirkastusjuhlien ohjelmisto täydentyy vielä huhtikuun aikana.
Aitoon Kirkastusjuhlat järjestetään 129. kertaa heinäkuun toisena viikonloppuna eli 9.–11.7.. Juhlien ennakkoliput tulevat myyntiin huhtikuun aikana. Lippuja voi ostaa suoraan Kirkkareiden omasta lippukaupasta, joka avautuu nettisivuille www.aitoo.fi. Lähempänä juhlia lippuja saa myös paikallisista ennakkomyyntipisteistä.
