Olet täällä: Etusivu Uutiset Ensimmäiset puukerrostalot nousevat pian kaupunkeihin
Kiinnostuksen kohteita
filantropia filosofia kirjallisuus musiikki oikeustiede politiikka tietokoneet urheilu
Näytä enemmän Näytä vähemmän
 
Sivun toiminnot

Ensimmäiset puukerrostalot nousevat pian kaupunkeihin 01.09.2011

Bridport House
Lontooseen valmistuu kahdeksankerroksinen puuasuinkerrostalo. Bridport Housen runko on tehty ristiinliimatuista massiivipuulevyistä. Eridomic on kehittänyt elementtejä, joista puukerrostaloja voidaan rakentaa myös Suomeen.
Lontooseen valmistuu kahdeksankerroksinen puuasuinkerrostalo. Bridport Housen runko on tehty ristiinliimatuista massiivipuulevyistä. Eridomic on kehittänyt elementtejä, joista puukerrostaloja voidaan rakentaa myös Suomeen.

Stora Enso valtaa Eridomicin avulla asemia puurakentamisessa

Kankaanmaan teollisuusalueella juhlittiin perjantaina Eridomicin hallilaajennuksen valmistumista. Kyse oli valtakunnallisesta merkkitapauksesta, sillä metsäteollisuus ei ole viime vuosina juurikaan investoinut Suomeen.
– Perussahaus siirtyy halvan työvoiman ja raaka-aineen maihin, Stora Enson Puutuotteet -yksikön johtaja Hannu Kasurinen totesi.
Metsäjätti haluaa keskittyä jalostetumpiin tuotteisiin. Pälkäneläisen perheyrityksen ostamalla se pääsi nopeasti liikkeelle puurakentamisessa.
– Siksi kymmenen miljoonan euron liikevaihtoa pyörittävän yrityksen ostaminen oli iso askel kymmenen miljardin euron liikevaihtoa tekevälle konsernille, Kasurinen sanoi.
Eridomic on alallaan markkinajohtaja Suomessa. 1994 perustettu perheyritys tekee puusta suuria katto- ja seinäelementtejä, joita käytetään muun muassa asuintaloissa, liikerakennuksissa, teollisuushalleissa, konserttisaleissa, päiväkodeissa ja kouluissa.
Stora Enso kiinnostui Eridomicista paitsi osaamisen, myös puukerrostalorakentamisen kasvunäkymien vuoksi. Keväällä uudistuneet paloturvallisuusmääräykset mahdollistavat jopa kahdeksankerroksisten puutalojen rakentamisen.
– Puulla on vankka asema pientaloissa etenkin kehä kolmosen ulkopuolella. Volyymit kasvavat merkittävästi, kun  puukerrosrakentaminen lähtee liikkeelle myös kaupunkiympäristössä, Kasurinen uskoo.
Hänen mukaansa Stora Enso ei panosta puusta tehtäviin monumentteihin, vaan ratkaisuihin, jotka ovat monistettavissa asuin- ja toimistorakentamiseen.

Puulle uusia käyttökohteita
Stora Enso uutisoi lähiaikoina ensimmäisestä kaupunkiin nousevasta puukerrostalosta. Uudistuneiden paloturvallisuusmääräysten lisäksi puukerrostalorakentamista vauhdittaa uudenlainen puulevy. Stora Enson ristiinlaminoidulla massiivipuulevyllä voidaan korvata betonirakenteita kerrostalojen seinissä, katoissa ja välipohjissa.
Eridomic on kehittänyt itävallassa valmistetusta levystä pohjoisiin oloihin sopivia ratkaisuja. Seinäelementteihin asennetaan Pälkäneen tehtaalla valmiiksi ikkunat, ovet, eristeet ja tarvittaessa myös ulkovuoraus.
Eridomic toimitusjohtaja Matti Mikkola pitää koko puualan kannalta tärkeänä, että paloturvallisuusmääräyksistä poistettiin puun kannalta epäreilut rasitteet.
– Nyt puuta voidaan käyttää entistä monipuolisemmin myös suurien hallirakennuksien katoissa ja seinissä.
Puukerrostalojen tuotannon käynnistyminen voi poikia uusia vientituotteita, sillä puulla on monia ylivoimaisia ominaisuuksia. Esimerkiksi hiilidioksidipäästöt ja luonnonvarojen kulutus vähenevät merkittävästi, jos rakentamisessa käytetään entistä enemmän puuta.
– Ekotehokkaat ratkaisut kiinnostavat myös maailmalla, Mikkola sanoo.

 

Eridomicilla on takana vauhdikas vuosi

Eridomicilla juhlittiin perjantaina uuden 2200 neliön laajennuksen valmistumista. Entisen hallin jatkeeksi tehty uusi osa saatiin tuotantokäyttöön avajaisten aattona.
Eridomicilla on nyt yhteensä 6400 neliömetriä tuotantotilaa sekä 800 neliömetriä toimisto- ja sosiaalitiloja. Lisäksi tontille on noussut toinen tuhatneliöinen katos, jonka puu, eristeet ja muut raaka-aineet pysyvät sateen suojassa.
Laajennusosan pälkäneläisyysaste on korkea. Putkityöt hoiti naapuri, Pälkäneen putki ja puhallin. Kattoelementit sekä työmaan vastaava mestari Carita Lindholm-Raatikainen edustivat omaa tuotantoa. Lindholm-Raatikainen piti lankoja käsissään myös viisi vuotta sitten, kun perheyritys rakensi Kankaanmaalle uudet tilat.
Toimitusjohtaja Matti Mikkola totesi, että Eridomicilla on takana työntäyteinen vuosi. Tuotanto ja tuotekehitys ovat pyörineet kaiken aikaa laajennushankkeen rinnalla.
– Keväällä töitä paiskottiin hetken aikaa viileissä oloissa, kun hallin päätyseinä oli auki.
Nyt kattoelementtejä valmistetaan kahdessa vuorossa. Työn alla on muun muassa 25 000 neliön kokoinen kattourakka Kuopion Ikeaan. Eridomicin elementtien ansiosta Ikea-työmaalla päästään katon alle talveksi. Kattoelementtitoimitukset alkavat syyskuussa, ja myymälä avaa jo ensi kesänä.
Myös Eridomicin seinäelementtituotanto on siirtymässä kahteen vuoroon. Tekeillä on muun muassa 70 asunnon kohde Espoon Suurpeltoon.
Stora Enson Rakentamisen ratkaisut -yksikkö johtava Matti Mikkola ja Puutuoteet -yksikön johtaja Hannu Kasurinen kiittelivät eridomicilaisten sitoutuneisuutta, josta voitaisiin ottaa mallia koko konsernissa. Viime vuoden lopulla tehdyn yrityskaupan jälkeen on tapahtunut paljon.
– Kaupan yhteydessä luotiin suunnitelma vuosiksi eteenpäin. Yksi tärkeä osa oli investointi. Pälkäneelle tarvittiin nopeasti lisätilaa, Matti Mikkola sanoo.
Myös henkilöstöä on lisätty sekä toimistossa että tuotannossa. Nykyisin työntekijöitä on 35.
Laajennushankkeen rinnalla on kaiken aikaa kehitetty uusia tuotteita ja ratkaisuja. Hannu Kasurinen vakuutti, että Risto Lindholmille on varattu tuotekehityksessä roolia niin kauan kuin vain intoa riittää.
Lindholmin työsarkaa on helpottanut se, että hän sai toimistoon rinnalleen suunnittelu- ja myyntipäällikkö Marko Kellbergin.

Stora Enso Puutuotteet yksikön johtaja Hannu Kasurinen uskoo, että puu­kerrostaloelementeistä voi tulla myös vientituote.
Stora Enso Puutuotteet yksikön johtaja Hannu…
Stora Enson Rakentamisen ratkaisut -yksikkö johtava, Eridomicin toimitusjohtaja Matti Mikkola ja rakentamispäällikkö Risto Lindholm juhlivat laajennuksen valmistumista.
Stora Enson Rakentamisen ratkaisut -yksikkö…
Blogeissa nyt
Kaikki...
Kuntaliitoskysely
Muuttuuko kuntakartta Sydän-Hämeessä?






Äänestykset
Sydän-Hämeen markkinakanava
» Lue Sydäri – ja tiedät mitä kesällä tapahtuu! Sydän-Hämeen Lehti
» Näin täytekakku onnistuu! M-Järvenpää
» Vehoniemi kerää motoristit yhteen Vehoniemen Automuseo
» Liekin terassi tuo kesätunnelmaa Ravintola Liekki
» Vappukivaa Kahvila Onnenkenkä
» Sään salliessa terassi auki Kostian Kievari
» Se sähkölasku! Ti-lämpö
Asiakaspalvelu

ma-ti vain ajanvarauksesta,  ke-pe klo 9-16. Viikonloppuisin suljettu.

Alkuviikosta tavoitat toimittajat ja myynnin asiakasvastaavat parhaiten matkapuhelimesta. 

Ilmestyminen

 Sydän-Hämeen Lehti ilmestyy

ma 14.5.
ke 16.5.
ma 21.5.
to 24.5.
ma 28.5.
to 31.5.
ma 4.6.
to 7.6.

 

to 31.5. Kesälehti