Haanloukkaan jäälle voi päästä viikonloppuna 17.11.2011
Talven tulo on normaaliaikataulusta myöhässä, eikä myöskään Haanloukkaan tekojäätä päästy tekemään yhtä varhain kuin viime vuonna. Viikonloppuna lämpötila laski muutamaan lämpöasteeseen, ja kylmäkoneet pistettiin päälle. Kentänhoitaja Pasi Munne pääsi jäädytyspuuhiin alkuviikosta.
– Kun olisi edes muutama pakkasaste, niin kentän pääsisi kastelemaan kuusi, seitsemän kertaa päivässä. Nyt ollaan koko ajan plussalla, ja kerroksia kertyy vain pari, kolme päivässä.
Munne uskoo kuitenkin, että innokkaimmat luistelijat pääsevät jo viikonloppuna piirtämään ensimmäiset kuviot jään pintaan.
– Viimeistään alkuviikosta jää on kunnossa, Munne vakuuttaa.
