Japanin vaihto-oppilasvuosi uhkaa päättyä kesken 17.03.2011
Pälkäneläinen Anni Ylinen sanoo, että Tokiosta katsottuna
tsunamin tuhot ja ydinvoimaloiden räjähdykset tuntuvat uskomattomilta
Maanjäristyksestä alkanut tapahtumavyöry uhkaa päättää pälkäneläisen Anni Ylisen vaihto-oppilasvuoden Japanissa ennen aikojaan.
Vielä maanantaina Ylinen vakuutteli Facebook-sivuillaan, että palaa Suomeen alkuperäisen suunnitelman mukaan vasta kesäkuussa. Sen jälkeen tilanne on muuttunut.
– Kaikilta vaihto-oppilasyhtiöiltä tuli kehotuksen näköinen käsky palata kotimaihinsa. Ensimmäiset ovat jo lähteneet, ja minullekin varataan lippua Suomeen, vaikka en haluaisi palata, Ylinen kertoo.
Hän myöntää, että ydinvoimaloiden räjähdykset ja tieto radioaktiivisen aineen leviämisestä tekevät olon levottomaksi.
– Totta kai tuollainen pelottaa, sillä haluaisin mieluusti pysyä terveenä ja saada terveitä lapsia. Mutta harmittaa silti todella jättää kaikki ystävät, kun kerrankin on päässyt tänne ja kotiutunut hyvin.
Tänä vuonna 18 vuotta täyttävä Ylinen lähti viime syksynä Japaniin, koska sen kulttuuri ja erityisesti kieli kiinnostaa häntä.
– Olen oppinut japania aika hyvin. Välillä ihmiset hämmästyvät tavatessamme, sillä esimerkiksi puhelimessa he ovat luulleet minun olevan aito japanilainen.
Vaihto-oppilasvuosi vei Ylisen historiallisten tapahtumien keskelle, mutta päätös Japaniin lähtemisestä ei silti kaduta.
– Tykkään kovasti Tokiosta. Aion uusia opiskelijavisani ja palata Japaniin heti kun tilanne on turvallinen, hän vakuuttaa.
Yokohama oli aavekaupunki
Kun tieto maanjäristyksestä ja tsunamista levisi, monet suomalaiset ja japanilaiset ystävät varmistivat, että Anni Ylinen on kunnossa. Luikalasta kotoisin oleva vaihto-oppilas vakuutteli Facebook-sivuillaan, että kaikki on kunnossa.
Tokiosta käsin katsottuna katastrofi vaikutti uskomattomalta.
– Ei täällä ollut muuta kuin se maanjäristys.
Ylinen raportoi Facebookissa, kuinka hän siivosi kotonaan järistyksen aiheuttamia sotkuja ja pelasti pari akvaariokalaa, jotka olivat joutuneet lattialle, kun järistys läikytti vettä. Sen jälkeen hän seurasi tuntikausia television äärellä, millaisia tuhoja järistys aiheutti rannikolla, johon tsunami iski.
– Uutisissa kaikki näyttää todella hurjalta, sillä kuvat ovat pahimmilta tuhoalueilta. Tokiossa selvittiin olemattomilla vahingoilla, sillä talot on rakennettu ’jousien päälle’. Siksi tuntuu hurjalta, kun otsikoissa toitotetaan ’Japan, all destroyed’, Ylinen kertoo.
Ydinvoimaloissa tapahtuneet räjähdykset, palot ja radioaktiiviset päästöt saivat Ylisenkin huolestumaan, kun tuulet kääntyivät kohti pääkaupunkia.
– Kävimme Yokohamassa ruotsalaisen vaihtarikaverin kotona keräämässä kaikki hänen kamppeensa kotiin palaamista varten. Oli kyllä kieltämättä pelottavaa, kun iso kaupunki oli kuin aavekylä. Ihmiset olivat tulevan saastepilven vuoksi sisätiloissa, eikä kaupungilla liikkunut ketään.
Pääkaupunkikin on hieman hiljaisempi ja hämärämpi kuin normaalisti.
– Tokiossa säästetään sähköä. Kaupungilla on todella pimeää, liukuportaat eivät liiku ja joskus junatkin pysäytetään. Ensimmäisinä päivinä eivät kulkeneet taksit ja bussitkaan, ja koulussa oli paikalla vain neljäsosa luokan oppilaista.
Anni Ylinen on seurannut netin välityksellä, miten Suomessa uutisoidaan Japanin katastrofista. Ensimmäisten päivien aikana jännitettiin, onko suomalaisia joutunut maanjäristyksen tai tsunamin uhreiksi. Ylinen kertoo, ettei hänellä ole minkäänlaista havaintoa siitä, miten ulkoministeriö tavoitteli suomalaisia.
