Olet täällä: Etusivu Uutiset Järkeä jätevedenkäsittelyyn
Kiinnostuksen kohteita
filantropia filosofia kirjallisuus musiikki oikeustiede politiikka tietokoneet urheilu
Näytä enemmän Näytä vähemmän
 
Sivun toiminnot

Järkeä jätevedenkäsittelyyn 16.09.2010

Satu Heino
Satu Heinon mukaan jätevesineuvontatyölle on selkeä tarve.
Satu Heinon mukaan jätevesineuvontatyölle on selkeä tarve.

Rautajärveläiset voivat varata lokakuussa ilmaisen jätevesineuvontakäynnin kiinteistölleen

Hallituksen asettama jätevesiasetus kuulostaa ideana yksinkertaiselta: vuodesta 2014 lähtien luontoon ei saa enää laskea puhdistamatonta jätevettä. Asetuksen mukaan haja-asutusalueilla sijaitsevien asuinkiinteistöjen jätevesien puhdistusjärjestelmät tulee saattaa nykyvaatimusten tasolle vuoden 2013 loppuun mennessä.
Asetus koskee kiinteistöjä, joita ei ole mahdollista liittää kunnalliseen viemäriverkostoon.
Vaikka ideana ajatus on yksinkertainen, ovat viime vuodet osoittaneet asetuksen käytännön toteuttamisen monimutkaiseksi.

Ristiriitainen tiedotus hämmentää
Järkeä jätevedenkäsittelyyn -hankkeen projektipäällikkö Satu Heinon mukaan ristiriitainen tiedotus ja ristiriitaiset tutkimukset uusien jätevesijärjestelmien toimivuudesta vaikeuttavat asetuksen yhdenmukaista toteuttamista.
– Nämä ristiriitaisuudet lisäävät myös osaltaan haja-asutusalueiden asukkaiden hämmennystä ja vähentävät järjestelmien saneerausintoa. Moni pitää vaatimuksia kohtuuttomina jo sellaisinaan, eikä ristiriitainen viestintä asiaa ainakaan eteenpäin aja, Heino sanoo.
Yksi on kuitenkin varma. Vesien puhdistusvaatimuksiin ei ole tulossa muutoksia.
– Jotkut odottavat, josko jätevesiasetus vielä muuttuisi. Puhdistusvaatimuksiin ei ole tulossa muutoksia, vaan ainoastaan tarkennuksia ehtoihin, joilla voi hakea lisäaikaa saneeraukselle. Ympäristönsuojelulakiin suunnitellaan muutosta, joka vapauttaisi 68 vuotta täyttäneet jätevesiasetuksen piiristä. Muutosta käsitellään eduskunnassa syksyn aikana.

Puolueetonta neuvontaa
Järkeä jätevedenkäsittelyyn -hankkeen tarkoitus on auttaa asukkaita saamaan puolueetonta tietoa omasta jätevesijärjestelmästä ja sen kunnosta.
– Puolueettomuus tarkoittaa sitä, että me emme ole sidoksissa laitevalmistajiin. Meillä ei myöskään ole valtuuksia määrätä ketään uusimaan jätevesijärjestelmäänsä, sillä emme ole viranomaisia. Meidän työmme on neuvoa ja antaa tietoa, Heino toteaa.
Hankkeessa ei myöskään kerätä minkäänlaista kunnalle toimitettavaa rekisteriä toimimattomista jätevesijärjestelmistä.
– Ennemminkin kunta voi luottaa, että Rautajärvellä asiat ovat hyvällä mallilla, koska kyläläiset ovat itse olleet asiassa aktiivisia.

Avuksi myös toteutusvaiheessa
Keväällä kiinteistökohtaista jätevesineuvontaa annettiin Parkanon Kuivasjärvellä, Valkeakosken Pyörönmaalla ja Vesilahden Onkemäellä. Neuvonnan varasi noin joka neljäs toimintaan oikeutettu.
Tänä syksynä on Lempäälän Säijän ja Pälkäneen Rautajärven vuoro.
Satu Heinon mukaan neuvontatyölle on selkeä tarve ja se motivoi asukkaita saneerausten toteuttamiseen. Neuvontakäynnin varanneet ovat olleet tyytyväisiä saatuaan ilmaiseksi realistisen arvion tarvittavista saneeraustoimista. Monelle vanhemmalle asukkaalle tieto lykkäyksenhakumahdollisuudesta on ollut helpotus.
Rautajärven neuvontakäynnit toteutetaan pääasiassa lokakuun aikana. Ennen neuvontatyön aloittamista kylässä järjestetään yleisötilaisuus, jossa kerrotaan tarkemmin työn toteutuksesta. Maksuttoman neuvontakäynnin voi varata joko tilaisuudessa tai puhelimitse.
Asukkaiden on myös mahdollisuus saada hankkeelta apua jätevesisaneerauksen toteutusvaiheessa.
Suunnitelma ja järjestelmän rakentamisluvan hakeminen kunnalta jää jokaisen omalle vastuulle.
– Me voimme kuitenkin auttaa asukkaita urakoitsijoiden ja tarvittavien laitteiden kilpailuttamisessa. Saneeraaminen tulee luonnollisesti halvemmaksi, jos laitteita ja urakoitsijoita hankkii suurempi joukko.

Oikeus puhtaaseen luontoon
Tärkeää hankkeessa on aktiivinen yhteistyö kyläyhdistysten ja kunnan kanssa.
– Rautajärvi valikoitui mukaan hankkeeseen kyläyhdistyksen yhteydenoton kautta. Katsoimme kylän sopivaksi hankkeeseen, koska kyläläisillä oli valmiiksi kiinnostusta asiaan ja aktiivinen asenne.
Heino korostaa, ettei jätevesiasetusta ole tehty kenenkään kiusaksi. Vesistöistä ja maaperästä huolehtiminen on meidän jokaisen velvollisuus – ja toisaalta: puhtaassa luonnossa eläminen on jokaisen oikeus.
Heinon mukaan moni olettaa automaattisesti oman järjestelmänsä yhä toimivaksi, vaikka se olisikin rakennettu 50 vuotta sitten.
– Kysyn usein neuvontakäynnillä, että mitä muuta asunnossa on sellaista, mille ei ole 50 vuoteen tehty mitään. Jos sade tai lumi tulee sisään, on itsestään selvää, että katto uusitaan. Moni ajattelee, ettei jätevesijärjestelmälle tarvitse tehdä mitään, koska vesi menee edelleen siitä läpi.
Monet vanhemmista järjestelmistä ovat kuitenkin sen verran tehottomia, että ne puhdistavat vedestä lähinnä kiinteät aineet. Suuri määrä ravinteita ja bakteereja kulkeutuu pinta- ja pohjavesiin.

Uusia kiistoja asetuksesta
Heino aavistelee, että vuonna 2014 jätevesiasetus tulee aiheuttamaan useita kiistoja.

 – Varmastikin riidellään siitä, kenen järjestelmä on tuhonnut naapurin kaivoveden tai kenen järjestelmä vuotaa läheiseen ojaan tai uimarannan veteen. Jo tällaisten riitojen välttämiseksi oman jätevesijärjestelmän kuntoon kannattaa satsata ajoissa.

Jätevesineuvonnan yleisötilaisuus Rautajärvellä Rautahovissa ti 21.9. kello 19. Rautajärveläiset voivat varata neuvonta-ajan joko tilaisuudessa tai puhelimitse jätevesineuvoja Soili Hussolta numerosta 0400-838 418.

 

Lue myös:

Krista Kaitasuo
Blogeissa nyt
Kaikki...
Kuntaliitoskysely
Muuttuuko kuntakartta Sydän-Hämeessä?






Äänestykset
Sydän-Hämeen markkinakanava
» Lue Sydäri – ja tiedät mitä kesällä tapahtuu! Sydän-Hämeen Lehti
» Näin täytekakku onnistuu! M-Järvenpää
» Vehoniemi kerää motoristit yhteen Vehoniemen Automuseo
» Liekin terassi tuo kesätunnelmaa Ravintola Liekki
» Vappukivaa Kahvila Onnenkenkä
» Sään salliessa terassi auki Kostian Kievari
» Se sähkölasku! Ti-lämpö
Asiakaspalvelu

ma-ti vain ajanvarauksesta,  ke-pe klo 9-16. Viikonloppuisin suljettu.

Alkuviikosta tavoitat toimittajat ja myynnin asiakasvastaavat parhaiten matkapuhelimesta. 

Ilmestyminen

 Sydän-Hämeen Lehti ilmestyy

ma 14.5.
ke 16.5.
ma 21.5.
to 24.5.
ma 28.5.
to 31.5.
ma 4.6.
to 7.6.

 

to 31.5. Kesälehti