Keltaiselle Talolle valtakunnallinen tunnustus 24.03.2011
Suomen Maaseutumatkailuyrittäjät ry palkitsi Keltaisen Talon innovatiivisen yritystoiminnan
Suomen Maaseutumatkailuyrittäjät ry ja Lomalaidun Ry ovat antaneet Vuoden kehittyvä maaseutumatkailuyritys -tunnustuksen Pälkäneen Keltaisen Talon Sari Yli-Salomäelle ja Heli Rapatille.
Yli-Salomäkeä ja Rapattia kiiteltiin muun muassa ”rohkeasta maaseutuyrittäjyydestä, sitkeydestä yrittämisen poluilla esimerkiksi viranomaismääräysten ja -toiminnan soveltamisessa ja mukauttamisessa omaan yritystoimintaan.” Palkitsijat muistuttivat myös, että palkitut ovat kehittäneet perinteistä maaseutumatkailun toimialaa innovatiivisesti ja laadukkaasti. Keltaisen Talon todettiin olevan kokonaisuus rohkeutta, monipuolisuutta ja laadukasta toteutusta maaseutumatkailuyrittämisen kentällä.
Tunnustus jaettiin neljännen kerran vuosittain järjestettävän 37. Valtakunnallisen maaseutumatkailuyrittäjien ja -kehittäjien seminaarin yhteydessä Kauhavalla.
Konseptia voisi laajentaa
Yli-Salomäki ja Rapatti alkoivat vuonna 2007 rakentaa yritystä, jossa molempien vahvuudet tulisivat hyödynnettyä ja joka sopisi Suomen maaseudulle.
Tätä nykyä Rapatti on neljän vuoden ajan emännöinyt sisustusmyymälää, kahvilaa ja aamiaismajoitusta Pälkäneen Rauniokirkon naapurissa, Keltaisessa Talossa. Lisäksi hän suunnittelee itse tekstiilituotteita myyntiin.
Yrityksessä on yksi kokoaikainen työntekijä sekä sesonkiaikaisia työntekijöitä.
Rapatin sisar Sari Yli-Salomäki on toimitusjohtaja ja hoitaa Helsingistä käsin osaltaan yrityksen markkinointia ja johtamista media-alan yrittäjyyden ohella.
Yrittäjien osaamistausta ja kädenjälki näkyvät yrityksen toiminnan puitteissa, tuotetarjonnassa ja esimerkiksi markkinointiviestinnässä kautta linjan.
Vaikka Keltaisen Talon konsepti on idealtaan kaukana tienvarsien ketjutoteutuksista, yrittäjillä on ollut mielessä ajatus, että toimintamalli voisi olla monistettava liikeidea. Keltaisia Taloja voisi olla useampia, vaikka eri puolilla Eurooppaa historiallisissa ympäristöissä.
Vuoden Kellokkaakseen Suomen Maaseutumatkailuyrittäjät ry valitsi Anita ja Heikki Ovaskaisen Majatalo Puukarin Pysäkiltä Valtimosta.
Maaseutumatkailun Kellokas on Suomen Maaseutumatkailuyrittäjät ry:n myöntämä korkein tunnustus yritykselle tai henkilöille, jotka ovat toimineet erityisen ansiokkaasti maaseutumatkailun saralla.
