Kostian leirintäalue tyhjenee ennen vappua 29.04.2010
Karavaanarit väistyvät rakennustyömaan tieltä
Pälkäneen kirkonkylässä Mallasveden rannalla ja jokisuussa sijaitseva Kostianvirta Camping tyhjenee lopullisesti huhtikuun loppuun mennessä. Viime viikonloppuna karavaanarit viettivät alueella läksiäisjuhlaa, ja tämän viikon aikana noudetaan pois viimeisetkin vaunut.
Leirintäalueen pitkäaikainen omistaja Raimo Korpela kertoo, että Kostian karavaanarit ovat löytäneet uusia vaunupaikkoja muun muassa Vammalasta, Valkeakoskelta, Urjalasta ja Kylmäkoskelta. Hyvästit olivat kuitenkin haikeat, sillä pitkäaikaisimmille leirintäalueen kesäasukkaille ehti kertyä 40 karavaanarikesää Pälkäneellä.
Leirintätoiminnasta oli pakko luopua, sillä alue on käynyt ahtaaksi ja rajoittuu joka puolella yksityisomistuksessa oleviin maihin. Riittäviä laajentamismahdollisuuksia ei olisi löytynyt.
Raimo Korpela toteaa, että leirintäalue ei sellaisenaan vastaa nykyaikaisen käyttäjien tarpeita. Vaatimattomien yhden huoneen mökkien sijaan nykyään halutaan lyhyttäkin käyttöä varten loma-asuntoja, joissa on oma sauna, suihku ja wc.
Sellaisten rakentaminen olisi ollut liian rankka investointi, kun aluetta ei kuitenkaan olisi voinut laajentaa muissa suhteissa nykyajan vaatimuksia vastaavaksi.
Entisen leirintäalueen raivaaminen uuden asuntoalueen rakentamista varten alkaa ensi viikolla. Ensimmäisten talopakettien on tarkoitus saapua kesäkuussa.
Viimeiset vaunut odottelevat hakijaa lähes autiolla leirintäalueella. Mökkien, saunojen ja grillikatosten tilalle tulee ensi viikolla vilkas rakennustyömaa.
