Koululaiset koekäyttivät Pentosalin 21.12.2011
Liikuntasaliin kannettiin Suojan lainatuolit joulujuhlan ajaksi
Pohjan koulun joulujuhla kokosi lauantaina tavallista enemmän oppilaiden vanhempia, sisaruksia ja sukulaisia. Kuusijuhlan ohessa pääsi nimittäin tutustumaan uutuuttaan hohtavaan seurakuntatalo–liikuntahalliin.
– Talo on rakennustöiden osalta riittävän valmis, ja voimme viettää uusissa tiloissa joulujuhlaa. Kun kalustetoimitus viivästyi, saliin kannettiin juhlan ajaksi Suojan lainatuolit. Omat kalusteet tulevat kahdessa erässä joulun alla ja vuodenvaihteessa. Ne antavat viimeisen silauksen rakennuksen ilmeelle, kyläpappi Markku Viitala uskoi.
Hän kertoi juhlan alkajaisiksi seurakuntatalohankkeesta ja tiloista, ja sitten kuhmalahtelaiset pääsivät kiertelemään rakennusta.
Markku Viitala toivoi, että ”koekäyttäjät” antaisivat palautetta ja kommentteja, jotka voitaisiin ottaa huomioon, kun talossa tehdään viimeisiä korjauksia ja säätöjä.
Kuhmalahtelaiset olivat näkemästään vaikuttuneita, ja parannusehdotusten sijaan kuului lähinnä kiitoksia ja kehuja. Maantien varteen noussut rakennus on näyttävä maamerkki, eräänlainen Kuhmalahden portti. Kunnan ja seurakunnan tilat nivoutuvat saumattomasti yhteen, ja puolapuista ja koreista huolimatta iso sali ei ole jumppasalimainen, vaan se muuntuu käden käänteessä juhlatilaksi.
Hiki, häät ja hyvä sanoma sopivat saman katon alle.
30 hengen seurakuntasaliin saadaan tarvittaessa lisätilaa liikuntasalista, sillä välissä on vain liukuovet. Jos tilaisuuksiin ei tarvita koko 264-neliöistä isoa salia, se on jaettavissa väliverholla puoliksi.
Erilaiset toiminnot saman katon alle
Markku Viitala ja Pohjan koulun rehtorin sijainen Juha Kleemola kiittelivät, että uusi sali siirtää Kuhmalahden liikuntamahdollisuudet aivan uudelle tasolle.
”Koekäyttötilaisuudessa” koululaisten laulu raikui, muttei kaikunut. Pintamateriaalit on valittu niin, että ne imevät tehokkaasti ääntä.
Myös muut rakenteet sekä liikuntasalin ja seurakuntasalin väliset tuplaliukuovet on suunniteltu ääntä eristäviksi, jotta kuoro voisi harjoitella samaan aikaan kun seinän takana pelataan ja pompitaan. Erilaiset toiminnot eivät häiritse toisiaan, sillä liikuntatilan pukuhuoneisiin ja seurakunnan työhuoneisiin on omat sisäänkäynnit.
Tekniset tilat ovat ”piilossa” alakerrassa. Sieltä löytyvät myös hautausmaatyöntekijöiden sosiaalitilat ja vainajien säilytystilat. Rakennusta lämmittää Petri Täyrönen hakkeella: kirkonkylän kaukolämpöverkkoon liitetyssä rakennuksessa on vesikiertoinen lattialämmitys.
Talon nimeksi ehdolla Pentosali
Uutta seurakuntataloa on suunniteltu seurakuntien yhdistymisestä alkaen. Lopulta yhteishanke toteutui kuntaliitoksen tuoman yhdistysavustuksen turvin.
Kunta omistaa 630-neliöisestä rakennuksesta 60 prosenttia ja seurakunta 40 prosenttia. Yhteishankkeen ansiosta rakennus- ja käyttökustannuksilla on kaksi jakajaa. Ainakin yhtä tärkeää on se, että käyttöaste on korkea, kun saman katon alla järjestetään monenlaisia tilaisuuksia.
Kuhmalahden seurakuntatalo–liikuntahallille haettiin nimeä kilpailun avulla. Kuhmalahden uusi maamerkki nimetään Pentosaliksi, jos kirkkoneuvosto ja kunnanhallitus ovat kappelineuvoston kanssa samaa mieltä nimestä.
Talon ovet avautuvat käyttäjille heti vuodenvaihteen jälkeen. Loppiaisen jumalanpalvelus pidetään Pentosalilla, ja liikuntavuorot alkavat pyöriä 9.1. alkaen.
Arki-iltojen vuorot alkavat olla täyteen buukattuja, mutta viikonlopuilla on vielä tilaa. Viikonloppuvuoroilla on väistämisvelvollisuus, jos taloa tarvitaan perhejuhliin tai seurakunnan tilaisuuksiin.
Piispa Matti Repo vihkii Pentosalin virallisesti käyttöön 19. helmikuuta.
