Olet täällä: Etusivu Uutiset Päätäiden torjunta on yhteispeliä
Kiinnostuksen kohteita
filantropia filosofia kirjallisuus musiikki oikeustiede politiikka tietokoneet urheilu
Näytä enemmän Näytä vähemmän
 
Sivun toiminnot

Päätäiden torjunta on yhteispeliä 25.11.2010

Paula Turro
Kouluterveydenhoitajana työskentelevän Paula Turron mukaan päätäiden epidemia-ajat ovat pääsääntöisesti kesälomien ja joululomien jälkeen.
Kouluterveydenhoitajana työskentelevän Paula Turron mukaan päätäiden epidemia-ajat ovat pääsääntöisesti kesälomien ja joululomien jälkeen.

Pälkäneen kouluissa ja päiväkodeissa tänä on tänä vuonna havaittu tavallista enemmän päätäitartuntoja. Myös viime vuonna tartuntoja oli paljon.

– Yleensä nämä epidemia-ajat ovat kesäloman ja joululoman jälkeen. Tarkkaan ei tiedetä, mistä täit oikein tulevat, kertoo kouluterveydenhoitaja Katja Huuhtasta sijaistava Paula Turro.

Syksyllä Katja Huuhtanen laati asiasta tiedotteen koululaisten vanhemmille lähetettäväksi. Kuitenkin tartuntoja havaitaan yhtä. 

Turron mukaan täitartuntojen eliminoiminen kokonaan on siitä vaikeaa, että jos yksikin henkilö jää pois hoitoketjusta, saattavat täit levitä uudelleen suuremmalle porukalle.

Tästä syystä olisi aina tärkeää, että kotoa päin informoidaan myös kouluja, jos lapsella havaitaan tartunta. 

– Päätäiden torjunta on yhteispeliä. Kouluterveydenhoitajalla on vastuu siitä, että tieto asiasta kulkee kotiin. Mutta hoidosta vastaavat vanhemmat, eli he ovat avainasemassa siinä, että tartunnat saadaan loppumaan. Voisinkin tässä haastaa kaikki vanhemmat tarkastamaan lastensa päät vielä kerran, Turro kannustaa. 

Kuka vain voi saada
Tämän päivän Suomessa päätäit ovat lähinnä päiväkoti-ikäisten lasten ja 7–11-vuotiaiden koululaisten riesa.

– Täit leviävät nopeasti lapsilta aikuisille. Siksi jos yhdellä perheenjäsenellä on tartunta, tulisi kaikkien muidenkin päät tarkastaa.

Päätäit ovat seuranneet ihmiskuntaa tuhansien vuosien ajan. Suomessa alettiin 1800-luvulla vakaasti uskoa siihen, että päätäit, kuten muutkin ”syöpäläiset”, syntyivät liasta. 

– Nämä uskomukset elävät yhä sitkeästi. Ne eivät kuitenkaan pidä paikkaansa. Tartunnan voi saada kuka vain, eikä siinä pitäisi olla mitään häpeän aihetta, Turro sanoo.

Päätäit ovat terveydelle vaarattomia. Häätämisen osalta hämmennystä aiheuttaa se, että ihmiset saavat toisilta vanhemmilta, apteekeista, terveysasemilta, päiväkodeista ja kouluterveydenhuollolta monenlaista ja osittain ristiriitaista tietoa päätäistä ja niiden häätöhoidoista. Asiantuntijat muodostivatkin Suomeen kansallisen työryhmän laatimaan yhtenäiset ohjeet päätäitartunnan toteamiseksi ja hoidoksi. Näitä tietoja kannattaa lukea Tartuntatautiliiton verkkosivuilta.
 

Lisää kommentti

Voit lisätä kommentin täyttämällä alla olevan lomakkeen. Mitään muotoilumahdollisuuksia ei ole.

Pakollinen tieto
Kirjoita nimesi.
(Pakollinen)
(Pakollinen)
(Pakollinen)
Kirjoita kenttään oikeanpuoleisessa laatikossa olevat kirjaimet. Tällä estetään sivuston automaattinen väärinkäyttö.
Captcha
Blogeissa nyt
Kaikki...
Kuntaliitoskysely
Muuttuuko kuntakartta Sydän-Hämeessä?






Äänestykset
Sydän-Hämeen markkinakanava
» Lue Sydäri – ja tiedät mitä kesällä tapahtuu! Sydän-Hämeen Lehti
» Näin täytekakku onnistuu! M-Järvenpää
» Vehoniemi kerää motoristit yhteen Vehoniemen Automuseo
» Liekin terassi tuo kesätunnelmaa Ravintola Liekki
» Vappukivaa Kahvila Onnenkenkä
» Sään salliessa terassi auki Kostian Kievari
» Se sähkölasku! Ti-lämpö
Asiakaspalvelu

ma-ti vain ajanvarauksesta,  ke-pe klo 9-16. Viikonloppuisin suljettu.

Alkuviikosta tavoitat toimittajat ja myynnin asiakasvastaavat parhaiten matkapuhelimesta. 

Ilmestyminen

 Sydän-Hämeen Lehti ilmestyy

ma 14.5.
ke 16.5.
ma 21.5.
to 24.5.
ma 28.5.
to 31.5.
ma 4.6.
to 7.6.

 

to 31.5. Kesälehti