Olet täällä: Etusivu Uutiset Puutikkalassa herätellään huolta Kukkian tilasta
Kiinnostuksen kohteita
filantropia filosofia kirjallisuus musiikki oikeustiede politiikka tietokoneet urheilu
Näytä enemmän Näytä vähemmän
 
Sivun toiminnot

Puutikkalassa herätellään huolta Kukkian tilasta 22.09.2010

”Järvien rehevöitymisen ja nuhraantumisen näkee selvästi lintuperspektiivistä”, lentämistä harrastava Pertti Kantele sanoo

Pertti Kantele on katsellut joka kesä reilun 50 vuoden ajan kohti Roinetta virtaavaa Kukkian vettä. Miehen mielestä kirkasvetisestä ja puhtaasta Kukkiasta puhuminen voitaisiin lopettaa.
– Kukkia ei ole enää entisensä. Kun meidän lapset olivat pieniä, mehän joimme talvella avantovettä. Se oli vielä silloin kirkasta kuin kaivovesi. Enää ei tulisi mieleenkään pistää Kukkian vettä suuhuni. Se on samentunut ruskeaksi. Kasvillisuus on lisääntynyt ja lisäksi vedessä on jotakin mustaa töhnää, Kantele sanoo.
Mies herättelee huolta Kukkian tilasta tänään torstaina Puutikkalan VPK:n syyskokouksessa. Kantele varaa VPK:n talolla kello 18 alkavaan tilaisuuteen myös havaintomateriaalia järven tilasta.
– Otan mukaan mustan töhnän tahraamia vesikasveja, ja ilmakuvia, joista näkee selvästi, miten lahdet rehevöityvät.
VPK on Puutikkalan suunnalla kylätoimikunnan asemassa, ja vesiaiheen vuoksi sen syyskokoukseen odotetaan Kukkian etelärantojen asukkaita ja mökkiläisiä.

 

Sinilevälautat näkyvät ilmasta
Lentämistä harrastava Kantele sanoo, että lintuperspektiivistä vesien tilan muutokset havaitsee lahjomattomasti.
– Eihän Kukkian tila ole yhtä hälyttävä kuin esimerkiksi Hauhonselällä. Siellä kasvillisuus ja sinilevä ovat vallanneet rannat.
Kantele sanoo, että tyynellä säällä ohuena kelmuna kelluvat levälautat näkee selvästi.
– Tuulisella kelillä levä pakkautuu matoksi rantaan.
Kukkialla laajoilta sinilevälautoilta on vältytty tänä vuonna. Sen sijaan Puutikkalan Kyläjärvi kuplii kesä toisensa jälkeen kuin puurokattila.
– Ettei nyt kävisi niin, että nekin mössöt päätyvät Kukkiaan, kun järven pinta on laskenut, Pertti Kantele miettii.
Kyläjärven kehno kunto kuitataan helposti takavuosikymmenten synneillä. Ihmisten mielestä vedet pilasi nahkatehdas, joka aikanaan laski jätevetensä puhdistamattomana pieneen järveen.
– Mutta eihän Kyläjärvikään ollut tuossa kunnossa vielä 20 vuotta sitten. Nahkatehtaalla ja viemärivesillä on varmasti ollut oma vaikutuksensa, samoin kuin maatalouden lannoitteilla. Mutta minusta tuntuu, että tila vain heikkenee ja ongelmat kasvavat.
Ilmasta käsin näkee myös sen, miten Kukkian suulla Vuollekeskisellä rehottaa kasvillisuutta, jota siellä ei vielä vähän aikaa sitten ollut.
– Tänne kaikki Kukkiaan päätyvät ravinteet lopulta päätyvät.

 

Näkösyvyys on pienentynyt
Natura-status ei ole hidastanut Kukkian tilan heikkenemistä. Pertti Kantele on seurannut muutosta sekä läheltä että kaukaa. Helpoiten havaitsee samentumisen.
– Ennen pohjaan näki laiturin päästä, vaikka vettä oli silloin vielä pari metriä. Nyt pinta on laskenut niin matalalle, että eihän uimaan mennessä edes napa kastu, mutta pohja ei silti näy kuin tyynellä, kirkkaalla säällä.
Kanteletta huolestuttaa myös veden seassa oleva musta möhnä, joka kertyy vesiastioiden pohjalle ja tahrii laiturikellukkeet.
– Miten vesikasvit kestävät, kun ne alkavat olla möhnän peitossa?
Kantele kertoo, että toisinaan Kukkian vesi myös kuplii kuin pesuvaahto.
– Jostain tulee saasteita, jotka eivät järveen kuulu.
Pertti Kantele on kuunnellut huolestuneena kertomuksia siitä, kuinka Luopioinen jatkoi jäteveden purkuputkia, kun puhdistamon päästöt alkoivat pilata kirkonkylän edustalla olevaa Rihanselkää.
– Eihän ongelmia niin ratkaista, että lasketaan likavedet kauemmas. Kyllä nyt pitäisi kiireesti saada saastelähteet umpeen.
Pertti Kantele toivoo, että torstaisen tilaisuuden päätteeksi Puutikkalan VPK:n talolla päätettäisiin konkreettisista toimista, joiden avulla Kukkian tilan heikkenemiselle pistettäisiin piste.
 

Blogeissa nyt
Kaikki...
Kuntaliitoskysely
Muuttuuko kuntakartta Sydän-Hämeessä?






Äänestykset
Sydän-Hämeen markkinakanava
» Lue Sydäri – ja tiedät mitä kesällä tapahtuu! Sydän-Hämeen Lehti
» Näin täytekakku onnistuu! M-Järvenpää
» Vehoniemi kerää motoristit yhteen Vehoniemen Automuseo
» Liekin terassi tuo kesätunnelmaa Ravintola Liekki
» Vappukivaa Kahvila Onnenkenkä
» Sään salliessa terassi auki Kostian Kievari
» Se sähkölasku! Ti-lämpö
Asiakaspalvelu

ma-ti vain ajanvarauksesta,  ke-pe klo 9-16. Viikonloppuisin suljettu.

Alkuviikosta tavoitat toimittajat ja myynnin asiakasvastaavat parhaiten matkapuhelimesta. 

Ilmestyminen

 Sydän-Hämeen Lehti ilmestyy

ma 14.5.
ke 16.5.
ma 21.5.
to 24.5.
ma 28.5.
to 31.5.
ma 4.6.
to 7.6.

 

to 31.5. Kesälehti