Sappee palkittiin toista kertaa Vuoden hiihtokeskuksena 03.05.2010
Pitkäjänteinen kehitys ja kasvu sai palkinnon
Pälkäneen Sappee on vakiinnuttanut paikkansa maan kymmenen suurimman hiihtokeskuksen joukossa. Viime viikolla se sai jälleen yhden palkinnon pitkäjänteisestä kehitystyöstä ja kasvusta. Sappeen nimi kaiverrettiin jo toisen kerran Vuoden hiihtokeskus -kiertopalkintoon. Ennen Sappeeta pokaalin kyljestä löytyy kahdesti ainoastaan Ylläksen, Levin ja Himoksen nimet.
Sappee sai ensimmäisen Vuoden hiihtokeskus -palkinnon vuonna 1996. Silloin oli kulunut seitsemän vuotta siitä, kun Pälkäneen rinteissä laskettiin ensimmäiset laskut.
Ensimmäisten vuosien aikana Sappeessa panostettiin ennen kaikkea rinteisiin ja niiden hoitoon. Sappeella on edelleen vankka maine hiihtokeskuksena, jonka suorituspaikat ovat kunnossa. Tänään Sappee on kuitenkin aivan eri paikka kuin 14 vuotta sitten.
– Sappeeseen saapuva tulee nyt täysin erilaiseen kohteeseen kuin vuonna 1996. Rinteiden lisäksi jäljellä ei ole oikeastaan enää mitään muuta samaa, Poukkanen sanoo.
Sappeen kehitystä rajoitti pitkään majoitustilan puute. Pullonkaula aukesi, kun Aitoon koulutuskeskukselle rakennettiin puhdistamo, johon Sappeen jätevedet johdetaan. Nyt alueelle on noussut mökkien ja rivitalojen lisäksi myös ensimmäinen huoneistohotelli.
2000-luvun aikana Sappee on muuttunut hiihtokeskuksesta ympärivuotiseksi matkailukeskukseksi. Kesän vetonauloja ovat muun muassa kesäteatteri ja alamäkiajajia palvelevat pyöräbaanat.
Viime vuonna avannut kesäteatteri ylitti kaikki odotukset. Olavi Virta -musikaalin näki 17 000 katsojaa. Tämänkesäinen musikaali seuraa Unto Monosen elämänvaiheita. Satumaa tango -musikaalin lippujen ennakkokysyntä on ollut vielä viimevuotistakin kovempi.
Myös Sappeen Bike Park laajenee ja kehittyy. Alamäkiajon maajoukkue on ottanut Sappeen tukikohdakseen, ja kesäksi valmistuu huippukuskien suunnittelema uusi rata.
Sappee palvelee entistä monipuolisemmin myös omatoimisia ulkoilijoita ja retkeilijöitä. Frisbeegolfradalla käy heittäjiä laajalta alueelta, sillä metsärata tarjoaa haastetta ja upeita maisemia. Tänä kesänä Sappeesta tulee entistä tärkeämpi solmukohta myös Laipan vaellusreiteille, sillä Sappeesta rakennetaan yhteys Verkkojärvelle.
Merkittävä kiitos hyvin tehdystä työstä
Vuoden hiihtokeskus julkistettiin torstaina Sallassa, jossa Suomen Hiihtokeskusyhdistys vietti vuosikokoustaan. Valinnan suoritti Hiihtokeskusyhdistyksen ja Matkailun edistämiskeskuksen kokoama raati, johon kuuluu kymmenkunta alan riippumatonta toimijaa. Raadin puheenjohtajana toimii MEK:n ylijohtaja Jaakko Lehtonen.
Raati kehui Sappeen määrätietoista kehittymistä ja uusia tuoteinnovaatioita.
”Sappee tuntee asiakkaansa ja osaa kommunikoida kohderyhmien kielellä. Hiihtokeskus ei lepää kesälläkään; sieltä löytyy korkeatasoisen majoituksen lisäksi kaikille sopivat maastopyörärinteet ja -reitit, frisbeegolfrata ja kesäteatteri. Tapahtumakeskus Huipun esiintyjistä löytyy myös tasokkaita kotimaisia artisteja”, raati perustelee valintaansa.
Sappeen toimitusjohtaja Jouko Poukkanen pitää palkintoa hienona tunnustuksena koko matkailukeskukselle.
– Palkinto on osoitus siitä, että olemme oikealla tiellä.
Vaikka palkinnon pokkaakin yrittäjä, Poukkasen mielestä se kuuluu ennen kaikkea henkilökunnalle.
– Tämä on merkittävä kiitos hyvin tehdystä työstä. Se ei olisi onnistunut ilman sitoutunutta henkilöstöä.
Vuoden hiihtokeskus -titteli lisää sekä asiakkaiden että majoitustilaa rakentavien yrittäjien kiinnostusta Sappeeta kohtaan. Poukkanen uskoo, että se tuo lisäpotkua ympärivuotisen matkailukeskuksen kehittämiseen ja rakentamiseen.
Vuoden 2010 lähikeskuksena palkittiin Turun Hirvensalo. Pitkän pakkasjakson ja lumetuskalustoon tehtyjen satsausten ansiosta Hirvensalon kausi oli poikkeuksellisen pitkä: hissit pyörivät toista sataa päivää. Keskus on investoinut myös uuteen rinnekoneeseen, lippujärjestelmään, asiakastilojen kunnostukseen sekä erityissuorituspaikkoihin. Lisäksi Hirvensalon aktiivinen yhteistyö koulujen kanssa on kasvattanut satamäärin uusia laskijoita.
Vuoden hiihtokoulun palkinnon sai Talman hiihtokoulu, joka toteuttaa esimerkillisesti valtakunnallista Werneri-konseptia. Talma kerää vuodesta toiseen kiitosta etenkin lapsiasiakkailta ja heidän vanhemmiltaan. Talman hiihtokoulua kävi talven aikana yli 600 lasta.
