Olet täällä: Etusivu Uutiset Sappee pyrkii avaamaan loppiaiseksi
Kiinnostuksen kohteita
filantropia filosofia kirjallisuus musiikki oikeustiede politiikka tietokoneet urheilu
Näytä enemmän Näytä vähemmän
 
Sivun toiminnot

Sappee pyrkii avaamaan loppiaiseksi 29.12.2011

Sappee
Sappeen rinteet odottavat vielä tämäntalvista lumipeitettä.
Sappeen rinteet odottavat vielä tämäntalvista lumipeitettä.

Sappeen laskettelukauden avaus siirtyy toista kertaa yli vuodenvaihteen.
– Joskus ihan alkuvuosina kävi niin, ettei rinteitä saatu auki ennen uutta vuotta. Oman urani aikana myöhäisin kauden avaus oli muutama vuosi sitten, kun hissit käynnistyivät uudenvuoden aatonaattona, rinnetoiminnanjohtaja Kosti Puurunen muistelee.
Sappeen lumetusporukka on valmiina hommiin heti kun lämpötila laskee muutaman asteen pakkasen puolelle.
– Tässä ei voi muuta kuin mukautua olosuhteisiin. Viime kausi oli hyvä, mutta nyt talvesta tulee lyhyempi. Tällä hetkellä tähtäimessä on, että saisimme päärinteen vaikka lyhennettynä käyttöön loppiaiseksi.
Puurunen on oppinut suhtautumaan sääennusteisiin tietyllä varauksella, kun muutaman päivän päähän povatut lumetuskelit ovat kerta toisensa jälkeen sulaneet.
– Nyt vaikuttaa kuitenkin lupaavalta, sillä tuulensuunta on kääntynyt idän puolelle. Se enteilee pakkaskelejä.
Vuodenvaihteen tienoo on venäläisturistien aikaan vilkasta aikaa, vaikkei rinteisiin pääsekään. Ensimmäiset vieraat saapuivat Sappeeseen eilen. Matkailualue on kehitellyt heille korvaavia aktiviteetteja laskettelun tilalle. Tarjolla on muun muassa paintballia, mönkijäsafareita sekä ostos- ja kylpylämatkoja.
Myös Tapahtumakeskus Huippu on avoinna päivittäin. Uutena vuotena Huipussa soittaa bilebändi The Stream.

Blogeissa nyt
Kaikki...
Kuntaliitoskysely
Muuttuuko kuntakartta Sydän-Hämeessä?






Äänestykset
Sydän-Hämeen markkinakanava
» Lue Sydäri – ja tiedät mitä kesällä tapahtuu! Sydän-Hämeen Lehti
» Näin täytekakku onnistuu! M-Järvenpää
» Vehoniemi kerää motoristit yhteen Vehoniemen Automuseo
» Liekin terassi tuo kesätunnelmaa Ravintola Liekki
» Vappukivaa Kahvila Onnenkenkä
» Sään salliessa terassi auki Kostian Kievari
» Se sähkölasku! Ti-lämpö
Asiakaspalvelu

ma-ti vain ajanvarauksesta,  ke-pe klo 9-16. Viikonloppuisin suljettu.

Alkuviikosta tavoitat toimittajat ja myynnin asiakasvastaavat parhaiten matkapuhelimesta. 

Ilmestyminen

 Sydän-Hämeen Lehti ilmestyy

ma 14.5.
ke 16.5.
ma 21.5.
to 24.5.
ma 28.5.
to 31.5.
ma 4.6.
to 7.6.

 

to 31.5. Kesälehti