Sappee saa ratsastuskeskuksen 27.10.2011
Sappeen Ratsutila aloittaa toimintansa ensi kesänä
Sappeen Matkailukeskuksen tarjonta paranee entisestään, kun ratsastuskeskus aloittaa toimintansa Pälkäneen Sappeessa ensi kesänä. Sappeen Ratsutila tulee sijoittumaan kymmenen hehtaarin tontille Sappeentien ja Sappeenvuorentien risteykseen.
– Olen todella tyytyväinen, kun pitkään suunnitelmissa olleesta ratsastuskeskuksesta tulee nyt totta, Sappeen toimitusjohtaja Jouko Poukkanen myhäilee.
Tavoite ratsastuskeskuksen saamisesta Sappeeseen kirjattiin jo kuusi vuotta sitten julkistettuun kehittämissuunnitelmaan. Ratsastuskeskukselle on haettu yrittäjää parin vuoden ajan.
Ennen aktiivista yrittäjähakua keskusta varten tehtiin paljon taustatyötä: asioiden selvittämistä, opintomatkoja muihin matkailukeskuksiin ja infran suunnittelua.
Palaset loksahtivat kohdalleen viime keväänä, kun sopivat yrittäjät löytyivät Pälkäneen naapurista. Yrittäjät – Lotta ja Janne Heinonen sekä Reija Vähätalo Kangasalta – odottavat jo innolla Pälkäneellä odottavaa haastetta.
– Todella hienoa päästä aloittamaan toiminta Sappeen alueella, Lotta Heinonen hykertelee.
24-paikkainen talli
Tulevan ratsastuskeskukseen tontille rakennetaan 24-paikkainen talli, maneesi, kentät ja laitumet. Konkreettinen työ tontilla alkoi tällä viikolla, kun alueella päästiin metsänhakkuutöihin. Heinosten toiveissa on, että rakennusten perustuksia päästäisiin tekemään vielä tämän vuoden puolella.
Sappeeseen on jo aiemmin rakennettu maastoratsastuspolut yhteistyössä ELY-keskuksen ja kunnan kanssa. Uudet yrittäjät kertovatkin hyödyntävänsä Laippaan kulkevia polkuja esimerkiksi ohjattujen vaellusten kautta.
– Ratsutilamme tarjoaa maastoratsastuksen lisäksi paljon muutakin, esimerkiksi pienryhmätunteja, tutustumista ratsastuksen saloihin, leirejä, valmennusta ja koulutusta sekä toivottavasti myös kilpailuja, Lotta ja Janne Heinonen listaavat.
Uudet yrittäjät rakennuttavat ratsastuskeskuksen tontille myös oman talonsa. Paritalon toiseen puolikkaaseen asettuvat Heinoset ja toiselle puolelle Lotan Reija-sisko.
– Hevosten kanssa toimiessa tällainen asumisjärjestely on kaikkein helpoin ja toimivin, Janne Heinonen sanoo.
Hevosia yrittäjillä on jo ennestään, ja suunnitelmissa on vielä ostaa muutama sitten kun toiminta Sappeella alkaa.
Tuttua puuhaa
Lotta Heinoselle ja Reija Vähätalolle siirtyminen hevostalliyrittäjiksi ei ole hyppy tuntemattomaan. Sisarusten vanhemmat pyörittävät Kaupin Ratsastuskoulua Kangasalan Tavelassa, joten naiset ovat nähneet pienestä pitäen, mitä ratsastuskeskuksen pyörittäminen käytännössä vaatii.
– Edessä on kovaa, mutta myös palkitsevaa työtä. Olemme unelmoineet omasta tallista parin vuoden ajan, ja tuntuu upealta, kun pääsemme tekemään unelmaamme todeksi, Lotta miettii.
Reija Vähätalo on käynyt ratsastuksenohjaajakoulutuksen Ypäjällä ja työskennellyt monta vuotta Hollannissa hevostilalla. Hän tulee kantamaan päävastuun Sappeen ratsastuskeskuksen koulutuksista ja valmennuksista.
Lotta Heinosen vastuulla on hevosten ja tallien hoitaminen, ja nykyisen työpaikkansa VR:llä jatkossakin pitävä Janne Heinonen auttelee aina siellä, missä tarvitaan.
– Minulla on taloushallinnon merkonomin koulutus, joten pystyn tarvittaessa hoitamaan paperiasioitakin, Lotta Heinonen lisää.
Monipuolisia palveluita
Ratsutilan sijoittuminen Sappeen matkailukeskukseen avaa molemmille osapuolille monia yhteistyömahdollisuuksia. Heinosten suunnitelmissa on esimerkiksi tarjota asiakkaille yksilöllisesti räätälöityjä paketteja.
– Maastoratsastusretken jälkeen asiakkaat voivat paitsi yöpyä matkailukeskuksessa, myös kuunnella Huipussa esiintyviä artisteja ja ruokailla Sappeen ravintoloissa, Janne Heinonen mainitsee.
