Tommolan kaava kaatui oikeudessa 26.08.2010
Pälkäneen maanantainen kunnanhallituksen kokous sisälsi kunnan kehityksen kannalta myönteisiä ja kielteisiä uutisia.
Luopioisten kirkonkylän saa piristysruiskeen, kun korkein hallinto-oikeus hyväksyi Rajalanniemen rantakaavan. Kukkian rannalle tulevan asuinalueen uskotaan herättävän laajaa kiinnostusta, kun omakotitontit saadaan myyntiin ensi vuonna tai viimeistään vuonna 2012.
Sen sijaan Pälkäneen keskustan tonttipula jatkuu, sillä Hämeenlinnan hallinto-oikeus kumosi reilu vuosi sitten hyväksytyn Tommolan kaavamuutoksen.
Peltomaisemiin 26 omakotitonttia
Jätevedenpuhdistamolle johtavan Tommilantien varteen kaavoitettiin 26 omakotitonttia ja Mallasveden rannalle Peltoniemeen kaksi mökkitonttia. Mökkitontit ja yksi omakotitonteista on rakennettu.
Kaava ei saanut lainvoimaa, sillä entisen Tommolan pappilan omistaja valitti kunnanvaltuuston päätöksestä.
Hämeenlinnan hallinto-oikeus kumosi kaavan, sillä oikeuden mielestä jätevedenpuhdistamon hajuhaittoja ei ole selvitetty riittävän hyvin.
Kunta ei aio valittaa päätöksestä eteenpäin
Talot ja mökit tulevat lähimmillään noin sadan metrin päähän jätevedenpuhdistamosta, jota laajennetaan, koska jatkossa sinne johdetaan Pälkäneen lisäksi myös Aitoon ja Sappeen suunnan jätevedet.
Pirkanmaan ympäristökeskus edellytti kaavoituksen yhteydessä, että puhdistamon laajentuvasta toiminnasta ja lietteen kuivatuksesta mahdollisesti aiheutuvat viihtyvyyshaitat selvitetään. Ympäristökeskuksen mielestä asuinalueita ei pitäisi rakentaa puhdistamon välittömään läheisyyteen.
Kaavaprosessin aikana lähimmät tontit siirrettiin kauemmas puhdistamosta.
Hallinto-oikeuden mielestä jätevedenpuhdistamosta saattaa silti aiheutua hajuhaittoja.
”Kaavaa laadittaessa ei ole selvitetty sitä, aiheutuuko jätevedenpuhdistamosta sellaista hajuhaittaa suunnitellulle asuinalueelle, että sillä olisi vaikutusta ihmisten elinympäristön terveellisyyteen ja viihtyisyyteen. Asemakaavakartassa oleva maininta siitä, että läheiseltä puhdistamolta voi aiheutua hajuhaittaa alueelle, ei korvaa selvitystä mahdollisista hajuhaitoista ja niiden leviämisestä kaava-alueella”, hallinto-oikeus perustelee ratkaisuaan.
Kunta aikoo tyytyä hallinto-oikeuden päätökseen.
Kaava tuodaan uudelleen käsittelyyn, kun vaaditut selvitykset on tehty.
Kunnanjohtaja Esko Arasalo ei lähde ennakoimaan, muuttuuko kaava selvityksen perusteella.
– Monessa paikassa asutusta on lähempänäkin puhdistamoa.
