Pälkäneen Vanhaakirkkoa jo viitenä kesänä kunnostanut rakennuskonservaattori Virve Suominen on huolissaan.
  Hän aloitti tänä keväänä työskentelyn kirkon itäpäädyssä olevan ikkuna-aukon kanssa. Oli tarkoitus korjata kuori-ikkunan tiiliverhous samaan tapaan kuin viime kesänä korjattiin vastapäinen pääportaalin yläpuolella oleva ikkuna, mutta nopeasti selvisikin, että työ olisi paljon odotettua laajempi.
– Oli aivan viime hetket päästä käsiksi kuori-ikkunaan sillä ikkuna-aukon tiiliverhous on sortumispisteessä, Virve Suominen kertoo.
Tiiliverhous on haurastunut pahasti syvältä muurauksen sisältä. Vaurio ei näy päälle, sen voi todeta vasta kun muuri on avattu. Toisaalta korjaamisesta ei ole hyötyä, ellei sitä tehdä perusteellisesti. Heikkoja kohtia ei saa jäädä.
 Sillä periaatteella Virve Suomisen oli aloitettava työ, mutta siihen varatut rahat eivät riittäneet. Museovirasto oli myöntänyt korjaustyöhön rahaa, Vanhankirkon suojeluyhdistys samoin, tiilet ja rakennustelineet saatiin lahjoituksena mutta työn laajuutta ei kukaan voinut ennakolta arvata.
Työ jäi kesken jo kesäkuussa.
– Koko ikkuna on edelleen romahtamisvaarassa. Siinä on pahat pystyhalkeamat ja koko tiilimuuraus on irti. Se pysyy koossa tällä hetkellä vain korjatun alaosan varassa, Virve Suominen kertoo.
Tällä hetkellä kirkon alttaripäädyn seinää peittää aitoolaisen Printscorpion varta vasten painama pressu, jonka kuviointi mukailee harmaakiviseinää. Itse alttari on siirretty väliaikaisesti kirkon pohjoisseinälle suunnilleen siihen, missä olisi keskiaikaisen kirkon saarnastuolin paikka.
Rakennustelineet seisovat pressun takana odottamassa lahjoittajan, Rakentajat Saarikko Oy:n ystävällisellä suostumuksella. Lahjoitus on iso, sillä kunnollisten rakennustelineiden vuokra on kallis. On kuitenkin selvää, että jos liike välttämättä tarvitsee telineitään, ne on pakko hakea pois.
Suojeluyhdistyksen hallituksen jäsenet Asko Valkama ja Riitta Tiitola sanovat, että juuri nyt ei voida paljon muuta kuin nostaa kädet pystyyn. Rakennustelineet olisivat paikoillaan, Aitoon Myllyn ja Sahan lahjoittamia lujia vanhanaikaisia tiiliä on riittämiin, ja Virve Suominen voisi tulla jatkamaan työtään. Mutta varat puuttuvat.
– Paikalliset yrittäjät ovat tukeneet meitä, seurakunta tekee voitavansa, Museovirastolta olemme saaneet avustusta, mutta näistä puroista ei kerta kaikkiaan kerry tarpeeksi. Kirkon korjaustarve on niin suuri ja ennakoimaton, he kertovat.
Parhaillaan on menossa myös Museoviraston tukema asehuoneen kattamishanke. Asehuoneen tuleva katto on tarkoitus rakentaa kokonaan perinnemenetelmin. Perustukset ja muurit on korjattu ja vahvistettu, joten niiden puolesta katon voisi rakentaa. Mutta sekin on kallis projekti.
– Nyt meidän pitää vain yrittää muuttaa rahaksi kaikki mitä voidaan. En tiedä, olisiko turhaa toivoa, että jostain löytyisi sen verran apua, että tämän kesän projekti saataisiin vietyä loppuun. Ennen kuin tulee pahempaa tuhoa, Asko Valkama pohtii.
Rakennusmestarin varmuudella hän osaa kuitenkin sanoa, että pikakorjauksiin ei kannata ryhtyä. Vauriot on korjattava pohjia myöten, sillä kosmeettiset korjaukset aiheuttaisivat jatkossa vain suuremman vaaran luomalla mielikuvan ehjästä rakenteesta.
Kuori-ikkunan aukossa on vielä nähtävissä jäänteet vahoista kalkkimaalauksista, jollaisilla keskiaikaiset kivikirkot koristeltiin. Virve Suominen murehtii myös sitä, että ikkuna-aukon sortuminen tuhoisi arvokkaat fragmentit, jotka pitäisi nopeasti saada kiinnitettyä paikalleen.
– Maalausten jäänteet ovat irrallaan, kun muuraus niiden alta on rapautunut. Reunat pitäisi suojata ja muotoilla, ettei vesi pääse maalauksen ja seinän väliin, hän selittää.
Hän myöntää, että kirkon korjaaminen on paljon edellisten korjausten virheiden korjaamista. Eri vuosikymmenillä on ollut erilaiset käsitykset siitä, mikä on hyvää työtä. Kaikki työtavat eivät ole tuottaneet kestävää tulosta, ja seuraukset näkyvät.
Sitä paitsi kuluminen kuuluu kalkkilaastin ominaisuuksiin. Vanhankirkon kanssa on valittava joko muurien kertakaikkinen suojaaminen tai jatkuva korjaaminen, jos rauniot ylipäätään halutaan säilyttää nykyisellään.
– Kivimuurit, jotka ovat koko ajan tuulen, sateen, lumikuormien ja pakkasten armoilla, eivät kestä itsekseen. Olen ollut täällä viisi kesää ja näen nyt jo huollon tarvetta äskettäin korjatuissakin kohdissa. Mutta on turha toivoa, että huoltotöihin liikenisi rahaa, koska se mitä saadaan kokoon, on käytettävä sen hetken polttavimpaan tarpeeseen, Virve Suominen huokaa.
Hän muistuttaa, että ilman suojeluyhdistystä kirkon rauniot olisivat nyt käyttökiellossa ja sortumavaarassa. Kukaan ei tarkasti tiedä, miten paljon pettämäisillään olevia kohtia muureissa on, ellei niitä tutkita.
– Toivon todella, että tämän työn arvo tajuttaisiin, ja kuka vain voi, tukisi sitä, hän sanoo.